Sivun näyttöjä yhteensä

23.5.2014

Arzuasta O Pedrouzoon

Aamulla lähdin tällaisesta ovesta liikenteeseen sateiseen päivään.

Eucalyptuksen tuoksuinen vaelluspäivä kunnon vesisateessa sujui nopeasti. Jo ennen puoltapäivää olin majapaikassa, vaikka lähdin matkaan vasta puoli kahdeksan maissa. Eipä tuossa sateessa paljon viitsinut pysähdellä eikä monia valokuviakaan voinut ottaa, kun kaikki oli märkää, kamerakin kostean oloinen. Suurin osa vaellusta tänään oli luontopolkuja. Vesi virtasi ja kura roiskui. Jos oli tauko sateessa, niin puista tippui vettä. Mutta tuoksu mahtava: multa, metsä, puut... Joka päivä on uusia kasveja ihasteltavina. Tänään monen talon pihassa kasvoi ison isoja verenpisaroita. Ruusuja on saanut jatkuvasti ihastella ja jasmike kukkii kuten myös karhunvatukat teiden varsilla.
 Oli tien alitus, johon oli laitettu kulkemisen helpottamiseksi sementtinen ylöstulo. Niinpä tuoreessa semnetidssä on tullut aikanaan vaeltajien vaelluskenkien jäljet meille jäljessä kulkeville.

 Matkan varrella oli pari opastetta, joissa toisessa  kerrottiin tämän päivän matka Arzuasta O Pedrouzoon ja toisessa O Pedrouzosta Santiago de Compostelaan.
Navetoitakin näkyi.
Maisemien katselukin jäi aika vähäiseksi, koska piti tarkkailla mihin astui, liukumiinatkin samassa kurassa. Tavarat pysyivät niin repussa kun retkivyössäkin kuivina, siis niin kuivina kuin kostea sää  niiden voi antaa olla. Takki suojasi ja sadehousut ja kengät sateelta. Päässäni oli kuten eilenkin ensin had, sitten lierihattu ja kaiken päällä takin huppu. Eipä ollut kylmä kuin loppujen lopuksi käsissä - fleezehanskat olivat koko ajan märät.
Kun tulin tähän albergeen, Porta de Santiagoon, pääsin tälläkin kerralla alasänkyyn. Tämä on ulkoisesti hienon näköinen paikka, mutta keittiö on ulkona pyykinpesupaikan takana kylmässä. Sisällä makuusaleissa syöntikielto, kuten yleensä. Niinpä suihkun jälkeen heti meninkin huovan alle nukkumaan. Rauhallinen musiikki soi eteisessä.

Sänky on hyvä ja taas sai aluslakanan ja tyynyliinan, jotka on nyt loppumatkasta olleet paremmin sääntö kuin poikkeus. Viime yöksi ei ollut. Eilen illalla yllätyksekseni tuli lämpöpatteri makuutilaan ja niin oli kuitenkin tuolla Arzuan albergessa, Los Caminantes II:ssa, lämmitys. Sängyn joustinpatja oli kyllä aikansa jo joustanut ja joustin tuntui tulevan ulos.

Eilisiltana en viitsinyt käydä kaupungilla kuin hakemassa leipää. Tein albergen keittiössä riisi-linssirisoton, johon löysin hyvin msusteitakin keittiön kaapista. Ja juustoraastettakin valmiiseen risottoon. Aamulla kaikessa rauhassa keittelin teen ja nautin aamupalani, koska ei tehnyt mieli lähteä sateeseen. Yölläkin oli satanut. Lämpötila aamulla oli kuuden kieppeillä. Nyt illansuussa on a
13 astetta. Tässä albergessa on ilmastointi ja siksi kai myös tuntuu viileältä,kun tuuletus humisee.
 Kävin syömässä tuon perignojen aterian, jonka pääruokana oli jälleen minulla kanaa ja ranskalaisia.
Illalla vielä kävelin hieman kaupungilla katselemassa. Etsin myös kunnallisen albergen, jossa olimme edellisellä kerralla majoittuneina. Käväisin siellä sisälläkin. Siellä olisi ollut varmaan ihan hyvä olla. Viimekertaisesta vain muistin, miten osa vaeltajaväestä juhli kovaäänisesti pitkään viimeistä iltaa  ennen Santiago de Compostelaa, joten siksi en halunnut mennä sinne, vaan pienempään majapaikkaan.

Loppu häämöttää. Jos Jumala suo, niin lauantaina puolenpäivän maissa olen Santiago de Compostelassa.  Vielä matkaa on 20 kilometriä.

6 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Siellä sadetta, täällä hellettä. Tänäänkin ollut jotain 26 astetta. Sateella on varmaan vähän nihkeä vaeltaa, vaikka ei kastuisikaan. Kuinkahan pitkästi on matkaa vielä jäljellä, mietin.

Anna-Kaarina kirjoitti...

Aikamoinen saavutus! Voimia loppukilometreille. Sinä teit sen. Hyvä!

Jaana kirjoitti...

Toivottavasti viimeinen taival sujuisi kuivemmissa merkeissä. Uskomaton suoritus!

Rentukka kirjoitti...

Tätä kirjoittaessa olet aivan pian vaelluksesi loppusuoralla. Huikea matka, onnittelut! Luin matkakertomuksesi yhdellä kertaa, kiitos että jaoit sen täällä blogissa. Hyvääkotimatkaa♥

Rentukka kirjoitti...

Huikea matka, onnittelut!

Rentukka kirjoitti...

Onnittelu mahtavasta suorituksesta!
Oli ilo päästä virtuaalimatkalle kanssasi.