Portomarinista Palas de Reihin

Pizza kuulosti houkuttelevalta eilen. Kun olin taistellut secadoran eli pyykinkuivauskoneen kanssa aikani, niin päätin käydä syömässä ihan tavallisen pizzan. Lähes samantapaista se oli kuin Suomessakin. Puolet söin ja loput sain mukaani. Niinpä sain vielä iltapalan ja aamupalankin. Tosin mikroa ei tuolla ollut, että sen olisi voinut lämmittää.

Se pyykinkuivauskone oli ensiksikin ylen likainen. Putsasin sitä ja otin isot kasat nukkaa pois ja puhdistin rummun ja sihdin. Silti vaikka kaksi kertaa kuivautin sillä pyykkini, josta osa oli jo ennestään puolikuivaa, en saanut pyykkejäni kuivaksi. Kekseliäs keinot keksii. Kävin kaupassa ja ostin yhdet sukat, jotta sain aamuksi yksien ennestään kuivien sukkien kanssa toisetkin. Niinpä tänäänkin vaelsin  ilman tukisukkia. Jalat hieman turposivat, mutta eivät särkeneet. Eikä rakkoja vielä ole tullut alun jälkeen.

Yö meni suht hyvin eli nukuin hyvin, kunhan viimeinen tuli tuohon 12 hengen huoneeseen ja sai rapisteltua puoli yhdentoista maissa kamansa kokoon. Aamulla ensimmäiset nousivat puoli kuudelta, joten silloin oli parasta nousta minunkin.

Useimmissa yleisissä albergeissa aamulla ei ole vessapaperia, niin ei tuollakaan ollut, joten olen jo siihen tottunut ja muistan ottaa sitä mukaan. Kunnallisessa albergessa oli yli sata paikkaa ja kaksi vessapönttöä naisille, kaksi miehille. Ja vaikka sisällä ei saa tupakoida, niin tässä makuukerroksen vessassa oli yksi neitonen aamulla henkisiä vetämässä. - Täällä Espanjassa muuten vielä viisi vuotta sitten joka baarissa, kuppilassa ravintolassa oli mieletön tupakansavu ja -haju, mutta nyt joka paikassa on tupakointikielto ja sitä todella noudatetaan. Tupakkaa saa ostaa vain tupakkakaupoista.

Aamuteen jälkeen pakkailin tavarani sateelta hyvin suojaan ja varustauduin sadevaattein taas kuten eilenkin liikenteeseen. Samoin tänäänkin: Silloin tällöin pienehköjä sadekuuroja ja vasta kun juuri tulin perille eli tänään Palas de Rein kirkon luo, alkoi sataa enemmän. Varjelusta matkalla tämäkin.

Portomarinista lähdin kulkemaan asfalttitietä pitkin, kun varsinainen camino kulki "pusikossa" ensimmäiset pari kilometriä. Sitten camino seurasi pitkään asfaltin reunaa. Niinpä moni muukin kulki tien puolella. Jalalleni oli kulku näin helpompaa.

Gonzarissa oli kuppila avoinna. Heitin repun selästä avaten rintanauhan, jossa silmälasit olivat roikkumassa. En muistanut niitä lainkaan, kun riensin helpotukseen. Kun sitten aloin etsiä laseja, en löytänyt niitä. Joku kuitenkin kertoi vieneensä lasit baariin. Löytyiväthän ne. Oli näet niin kosteaa ja viileää, että kulkiessa lasit huurtuivat ja en nähnyt niillä ja olin siksi ne ripustanut roikkumaan.

Aikani istuin kahvilla ja luin viestit samalla. Kun olin lähdössä, ei kävelysauvojani löytynyt mistään. Yhdet Lekit olivat reppuni vieressä, mutta omat Lekit olivat kadoksissa. Tein sitten ratkaisun, otin ne jäljelläolevat. Ja läksin kävelemään.

 Liuskevistä aitaa

 Matkalla pohdin ja rukoilin,  saanko kiinni sen, jolla on sauvani. Nuo toiset olivat rikkikin. Kun olin kulkenut Ligondeen asti, siellä oli alberge, jossa evankaaliset vapaaehtoiset kutsuivat sisään juomaan ja juttelemaan ja lämmittelemään. Kävin taas helpotuksessa ja sieltä palattua juttelin albergen puolella hospitaleron kanssa sauvoistani ja kun palasin takaisin tarjoilutilaan, niin siinähän tuli ikäiseni italiaisnainen sauvoineni ja ilahtui omat sauvansa nähdessään. Rukoukset kuultiin. Kiitos Herralle taas avusta. Tuon toisen rikkinäinen sauvakin korjattiin siellä.

Tänään näin pari kerittyä lammasta kulkemassa karkuun eräässä kylässä ja vanhahko mies niiden perässä. Olisiko noista tulossa kohta paisti vai vain ns. kesäasu.

Tämän päivän camino kulki paljolti asfalttia tai periaatteessa aivan asfaltin viertä. Helppokulkuinen päivä aika vähin alasmenoin. Matkan pituuskin vain 34000 askelta albergesta toiseen. 11 astetta lämmintä ulkona paraikaa! Täällä paikalliset kulkevat untuvatakeissa tai muissa lämpimissä varusteissa niin ulkona kuin sisälläkin.

Palas de Reissä oli uusi yksityinen alberge San Marcos aivan kirkkoa vastapäätä. Tähän oli sopiva majoittua, kun juuri alkoi sataa. Kuuden hengen huone, keittomahdollisuus, wifi, kympin. Hyvä sänky, siisti paikka, jämptit ohjeet. Ainoa huono puoli, että aamupalaa ei saa itse tehdä, koska talo myy aamulla keittiössä/ruokasalissa itse aamupalaa. Yleensä kaikkialla on sisääntullessa ilmoittauduttaessa katsottu henkilötiedot, nyt ei lainkaan, vaikka tarjosin passiani. ?!

Päiväjuoma ja soppa nautittu ja lekoteltu sängyssä kirjoittelemassa tätä blogia samalla kun huoneen muut kuorsailevat - ovat kaikki miehiä.
Kaupunkia lähtenen katsomaan ja kaupasta huomista matkaevästä hakemaan.

Kiitosvirttä veisaten  kiitollisena tästä päivästä, kauniista luonnosta ( ihan kuin heinäkuun alkupuolella meillä Suomessa kasvit) ja pohtien: kolme päivää ja Santiagossa, jos...
Kaksinainen olo: haikeus loppumisesta ja toisaalta ilo siitä.