Sivun näyttöjä yhteensä

24.2.2014

Hakekaa kätilö! 2

Olen seurannut televisiosta sarjaa Hakekaa kätilö! Tämä Jennifer Worthin muistelmiin pohjautuva draamasarja  kuvaa lämpimästi kirkon ylläpitämän Nonnatus-talon kätilöiden rankkaa arkea ja vähävaraisen yhteisön elämää 1950-luvun Itä-Lontoossa, Poplarin kaupunginosassa. Luin ehkä noin vuosi sitten  muistelmakirjasarjan ensimmäisen osan ja nyt huomasin kirjastossa tämän toisen osan, jonka heti nappasin lainaksi.
Kaupungin varjoissa, kakkososa Hakekaa kätilö -sarjan kirjoista kertoo muun muassa vanhasta nunna Monica Joanista ja hänen tempauksistaan. Koskettavaa (itkin lukiessani) on köyhäintaloista kertova osa Frankista, Jennystä ja Janesta. Myös Jennyn ystävyys säärihaavoista kärsivän vanhan sotaveteraanin kanssa kosketti. Tämän veteraanin elämänhistoriaa kerrotaan tässä osassa.
Toinen kirja, jonka olen lähiaikoina lueskellut, on taas caminokirjallisuutta. Martti Issakaisen Jaakon tiellä -teos kertoo päiväkirjanomaisesti kolmen miehen matkasta Caminolla Jacasta lähtien  neljänkymmenen päivän ajan. Yksi miehistä palaa kesken kaiken kotimaahan, mutta kaksi jatkaa yhdessä taivaltaan matkan loppuun asti pohtien hengellistä ja maallista vaellustaan.
Matkan aikana pohditaan muun muassa, mikä on Santiagon katedraalissa Pyhän Jaakobin haudalla käynnin merkitys. Onko edes haudassa mitään? Se, onko hauta tyhjä tai ei, sillä ei ole ihmisen uskon kannalta mitään merkitystä. Tärkeintä kuitenkin on matkassa matka itse. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu matkan aikana. Tärkeää ovat ihmiset, joita kohdataan vaelluksen kestäessä.

4 kommenttia:

Marija kirjoitti...

Minä olen myös lueskellut noita Hakekaa kätilö -kirjoja, tv-sarjaa en ole seurannut. Todella hyvin koskettavia ja hyvin kirjoitettavia kirjoja, joskin toisessa osassa ei enää kätilön työstä ollut kyse kuin jossakin sivulauseessa. Hoitajan ja sotaveteraanin ystävyys toi vedet välillä minullekin silmiin lukiessa.

Kiiris kirjoitti...

Itsekin seuraan tuota sarjaa. Lämminhenkinen, hyvä sarja!

Marjut kirjoitti...

Kirjoja en ole lukenut, mutta sarjaa seuraan kyllä ja usein silmät kosteina.

kosotäti kirjoitti...

Mie seuraan tuota kätilö sarjaa telkkarista ja se on kyllä sitten hyvä, sellasta normaalia naisten elämää ilman turhia rivouksia, juopottelua, kiroilua ja kaiken näyttävää seksiä., jota tuntuu kaikki muut ohjelmat olevan täynnä.