Sivun näyttöjä yhteensä

30.4.2015

Gubbiossa susi on kesytetty

Tänään aamulla saimme taas loistavan hyvän aamiaisen hotellilla Pietralungassa. Lähdemme aamurukouksen ja virren 501 veisattuamme puoli yhdeksän maissa kävelemään kohti Gubbiota.
 Osa ryhmästämme kulki oikeaa vaellusreittiä, osa osin maantietä pitkin. Isoja mäkiä oli taas kivuttavana ja alaskin piti tulla.
 Joillakin  on rakkoja, jonkun polvet kopuilevat, yhden akillesjänne on tulehtunut... Niinpä päätimme lukea osan matkaa bussilla. Mutta bussien aikataulut eivät sopineet ja niin päätimme ahtautua iso porukka taksiin muutamaksi kilometriksi täten lyhentäen kuljettavaa matkaa. Yöllä oli satanut ja olipa reitillä aika kuraistakin ja likainen suuri ystävällinen koira saatteli meitä ainakin kilometrin verran.
Levähdyspaikan baarissa oli oikein hyvää jäätelöä! 
 
Gubbiossa majoituimme hotelliin, ja ensi töiksi kuten tavallista vaelluksella kävimme suihkussa ja pyykkäsimme päivän hiestyneet vaatteet ja narutimme ne kuivumaan.
Sitten piti vielä lähteä ostamaan makuualustat seuraavaa yötä varten. Olemme näet jossakin seurakuntatalon lattialla makuupusseissa vappuyön. Nyt vappuaattona teimme tutustumiskävelyn kaupunkiin.







Gubbio on pieni keskiaikainen kaupunki Umbrian vehreässä maakunnassa Keski-Italiassa
Gubbio on tunnettu Fransiscus-pyhimyksestään, joka tapasi ja kesytti kuuluisan suden. Näet Gubbion pikkukaupungin asukkaat olivat jo jonkin aikaa kärsineet asukkaita ja heidän karjaansa vainoavasta sudesta.  Fransiscukselta pyydettiin apua. Hän tapasi suden ja puhutteli sitä lempeästi kutsuen sitä veljekseen ja sanoi että sen on oltava kiltti. Fransiscus sopi suden kanssa, eikä se enää myöhemmin ahdistellut kaupunkilaisia. Kaupunkilaisten ei tarvinnut siis tappaa sutta, vaan he ruokkivat sitä suden loppuelämän ja he eivät enää pelänneet sutta..

Gubbion keskustassa oleva kirkkokin on nimetty Fransiscus Assislaisen mukaan Pyhän Fransiscuksen kirkoksi.
Gubbiossa on nyt noin 30 000 asukasta. Pinta-alaltaan kaupunki on vain noin 500 km2. Gubbiossa on maailman suurin (Guinness World Records 1991) joulukuusi (albero di Natale), Ingino-vuoren rinteelle tehty, ylhäältä alas asti ulottuva valaistu vaikuttava teos, jonka latvassa on komeetta . Noin 900 metrin korkuinen joulukuusi sijaitsee 500 metrin korkeudella.  Eugubinon alueen vapaaehtoistyöntekijät ovat koristelleet kuusen vuodesta 1981 alkaen. Kuusi tunnetaan nykyisin maailman suurimpana joulukuusena. 
Jokapäivämme annoksemme pastaa oli tämäntapainen. Saimme siis joka päivä pastaa alkuruoaksi yhtä kertaa lukuunottamatta.
Illalla juhlittiin vappuaattoa laulamalla Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus... Ja käytiin sutta katsomassa lempeässä iltavalaistuksessa ilta-aterian jälkeen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Neljä meistä käveli merkittyä reittiä pitkin koko matkan. Viimeiset 7 kilometriä oli tasaista mutta maisemat milenkiintoisia. TV aikana Gubbio on tullut tunnetuksi Italialaisesta tv sarjasta Isä Matteo. Pienellä ryhmällä lähdimme etsimään jälkiä tuosta sarjasta ja löysimme paikan jossa Isä Matteo ja hänen karabinieriystäsvänsä pelasivat usein shakkia. PR