Sivun näyttöjä yhteensä

30.5.2015

Ylioppilasjuhlat

 Kummipoika pääsi tänään ylioppilaaksi. Me kummit lähdimme joukolla häntä juhlimaan.



Lähdimme matkaan jo ennen puoltapäivää ja illalla myöhään olimme vasta kotosalla. Saimme viettää pitkän mukavan iltapäivän kummipojan ja perheen kanssa jutellen ja syöden maittavaa ruokaa ja kuunnellen pojan mainiota viulunsoittoa ja pianonsoittoa.
Myös ylioppilasjuhlassa koulullaan hän oli tänään soittanut viulukappaleen, jonka soitti myös meille.
Kummipoika sai mainion todistuksen, josta saa olla todella ylpeä. Hän oli saanut myös stipendin: Matematiikan ylioppilaskokeesta hän oli saanut täydet pisteet ja sitä stipendillä palkittiin.
Kirjoitusten jälkeinen aika oli pojalla kulunut pääsykokeisiin valmentautumisessa. Niinpä toukokuussa hän oli käynyt kahdet pääsykokeet. Tulokset tulevat vasta kuukauden kuluttua, joten jännitettävää riittää vielä.

Ei kommentteja: