Olin tässä - vuosijuhlilla

Rakas Taivaan Isä, minä olen tässä.

Pää on, sydän on ja kädet ovat tässä.

Siunaa pää, siunaa sydän, siunaa kätten työt.

Siunaa koko elämä, päivät sekä yöt. Aamen.

Suomen Lähetysseuran vuosijuhlia on vietetty vuosikymmeniä aina kesäkuun toisena viikonvaihteena. Niin tänäkin vuonna. Nyt juhlittiin Vihdissä. Ohjelma olikin hieman eri tavalla järjestetty kuin aikaisemmin. 

Varsinainen vuosikokous oli vasta lauantaina iltapäivällä entisen aamukokoontumisen sijaan. Aamulla oli muuta ohjelmaa. 

Tervetulomessu teltassa kaikenkokoisille aloitti päivän ja juhlat, joiden tunnuksena oli Olet tässä. Sen tarkoituksena on herättää ajatus omasta paikasta maailmassa, ja auttaa löytämään jokaiselle sopivia tapoja auttaa.

Puhetta ihmisyydestä ja Jumalan rakkauden muutosvoimasta monipuolisesti tarjosi toivon asema aloitusmessun jälkeen.

Vihdin kirkossa oli tuo varsinainen vuosikokous. Kristittyjen hyveenä ei ole vieraspelko vaan vieraanvaraisuus. Seurakunnissamme on näiden vieraiden saapuminen herättänyt monenlaisia tunteita. Mutta entä jos nämä ihmiset onkin johdatettu luoksemme, jotta he saisivat kokea Kristuksen rakkautta meidän välityksellämme, sanoi Matti Repo avajaispuheessaan.

Vuosikokouksen yleensä kaikkein eniten intohimoja tuottava asiakohta on uusien hallituksen jäsenten valinta neljän erovuoroisen tilalle. Niin tällakin kerralla. Vaalivaliokunnan valmistelema ehdotus ei saanut yksimielistä kannatusta hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle. Puheenvuoroja oli paljon. Ja mikä yllättävintä, ensimmäistä kertaa oli muutama puheenvuoro myös jotakuta ehdokasta vastaan. Mustia hevosia (Musta hevonen on kielikuva, jolla tarkoitetaan esimerkiksi vaaleissa ennakolta arvaamatonta voittajaa) tulee usein myös mukaan. Tälläkin kerralla sellainen oli näiden  neljän valitun joukossa.

Illalla oli monenlaista ohjelmaa. Yksi jokavuotinen on eri työalueiden lähettien tapaaminen. Usein olen ollut mukana Etiopian lähettien kanssa. Tällä kerralla Taina toi tuoreimmat terveiset Etiopiasta, josta palasi 33 työvuoden jälkeen Suomeen eläkkeelle.

Yksi tärkeä juhlien anti onkin ystävien ja tuttavien tapaamimen yhteisen asian merkeissä.

Yöksi lähdimme lastenlasten perheeseen ja taas aamulla palasimme juhlille, aluksi kuuntelemaan Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtajan, piispa Matti Revon raamattuopetusta. Olen tässä - minne menen.
Tekemiselläkin on arvonsa, eikä vähiten kristillisessä kirkossa ja erityisesti Lähetysjuhlilla. Ollaanhan täällä tekemisissä nimenomaan lähtemisen kanssa. Olen tässä on lähtökohta, mutta jäänkö tähän vai lähdenkö, teenkö jotain? Moni muistaa opetelleensa jo rippikoulussa ulkoa Jeesuksen käskyn ”menkää ja tehkää”. Kun Jeesus lähettää, kysymys on hänen käskynsä kuulemisesta ja siihen yhtymisestä. Joka kuulee Jumalan äänen ja tulee hänen puhuttelemakseen, lähtee myös liikkeelle.Ennen kuin voi mennä ja tehdä on oltava. Ensin on tunnistettava oma asema Jumalan edessä, oltava hänen luonaan, hänen kannateltavanaan. On saatava olla rauhassa paikoillaan, on saatava jäädä, ilman pakonomaista lähtemistä ja liikkumista. On saatava kokea Jumalan rakkautta ja levättävä hänen hyvyydessään. Liikkeelle lähdetään vain levosta. Mutta liikkeelle lähdetään Jumalan aloitteesta, hänen puhuttelustaan.

Vihdin seurakunnan ystävyysseurakunnan Otepään kirkkoherra Marko Tiirmaa toi Vihdin seurakunnalle tiimalasin, jonka kesto on 15 minuuttia Olen tässä - suuntaa etsimässä -tilaisuuden lopuksi.

Meille on annettu tehtävä, jota emme ole itse keksineet. Jumalan tahto toteutuu ja hänen viestinsä menee perille, kun me Herramme seuraajat astumme ihmisten rinnalle. Jumalan rakkaus ei kuulu vain hurskaille, vain uskonnollisessa elämässään kunnostautuneille tai muuten eettisesti korkeatasoisesti eläville. Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat kaikille kaikkialla maailmassa ilman erotusta ja arvoasteikkoja. Näin totesi piispa Tapio Luoma Lähetysjuhlilla sunnuntain juhlamessussa pitämässään saarnassa.

 

 Juhlilla siunattiin uusia työntekijöitä Lähetysseuran ulkomaiseen työhön.

 Illalla tulimme kotiin parin lapsenlapsen kanssa ja kerkisimme vielä pelaamaan tavanomaista sunnuntai-illan lentopalloakin. Aina pelierien välillä on hyvä pitää mehutauko. Kylläpä kymmenvuotias lapsenlapsikin osasi pelata jo hyvin!