Sivun näyttöjä yhteensä

10.4.2017

Rikottu helmineule

Löysäpipoisten Jyjy 2017 -haasteen neljänneksi viimeinen neule (12/20) valmistui tänään mökkimatkalla. Eilen jo neuloin sen melkein valmiiksi seuratessani vaalien tuloksia televisiosta. 

Nämä sukat neuloin jälleen jämälangoista. Lanka on Novitan seiskaveikkaa vihreää ja keltaista. Kevätvärit.  Sukat painavat 96 grammaa. Neuloin ne 3,5 puikoilla ja 48 silmukalla. Neuloin ensin kymmenen kerrosta kaksi oikein, kaksi nurin rsoria vihreällä. Sitten aloitin mallineuleen rikottua helmineuletta. Rikottua siinä mielessä että normaalin helmineuleen joka kerroksen väliin tulee toisenvärisellä langalla kerros oikein silmukoin.

Mallineule: 
1krs: kaikki oikein vihreällä.
2krs: 1oikein, 1nurin keltaisella
3krs: kaikki oikein vihreällä.
4krs: 1nurin, 1oikein keltaisella.
 
Kantapään vahvitettuna tein taas vihreällä ja vihreällä myös kärkikavennukset.

Löysäpipoisten Jyjyssä 2017 on aikaisemmin aloitettu ja ovat valmistuneet:
1. Farkunsiniset perussukat lapselle. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12.  Paino 60 grammaa.   
2. Harmaankirjavat Olga-sukat. Aloitettu 29.12. Valmiit 2.1.  Paino 50 grammaa.
3. Jämälangoista Aalto-sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 4.1.  Paino 102 grammaa.
4. Farkunsiniset Kerttu-sukat. Aloitettu 6.1. Valmiit 6.1.  Paino 103 grammaa.  
5. Vaaleankirjavat Pitsisukat. Aloitettu 9.1.  Valmiit 11.1.  Paino 82 grammaa.
6. Jämälangoista raitasukat. Aloitettu 13.1. Valmiit 15.1. Paino 88 grammaa.
7. Jämälangoista kapearaitasukat. Aloitettu 16.1. Valmiit 16.1. Paino 93 grammaa.
8. Vihreänkirjavat Aalto-sukat. Aloitettu 18.1. Valmiit 20.1. Paino 70 grammaa.
9. Sinapinkeltaiset Kerttu-sukat. Aloitettu 26.1. Valmiit 30.1. Paino 97 grammaa.
10. Jämälangoista Körttisukat. Aloitettu 2.2. Valmiit 5.2.. Paino 93 grammaa.
11. Jämälangoista Körttisukat. Aloitettu 6.2.. Valmiit 7.2. Paino 100 grammaa.
12. Rikottua helmineuletta sukat. Aloitettu 9.2. Valmiit 10.4. Paino 96 grammaa.
13. Jämälangoista perussukat. Aloitettu 14.2. Valmiit. Paino grammaa.
14. Sammalenvihreät Kerttu-sukat. Aloitettu 20.2. Valmiit  2.4.. Paino 98 grammaa.
15.Sinivalkokirjavat Nalle Gardenista Olga-sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit 11.3. Paino 67 grammaa
16. Mustankirjavaa  ja harmaata  sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa
17. Sinivalkoisesta Polkasta perussukat. Aloitettu 26.2. Valmiit 5.3. Paino 93 grammaa.
18. Lilakirjavaa ja vaaleanharmaata sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit 7.4. Paino 106 grammaa.
19. Keväisenvaaleat sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit 20.3. Paino 68 garmmaa.
20. Valkoista ja lilaa sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa

Ei kommentteja: