Sivun näyttöjä yhteensä

26.9.2017

Kolmittain

  Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KOLME.
Kolme ämpärillistä puolukoita poimin viime perjantaina. Nuo vielä odottavat putsaamista. Puolet on nyt käyty läpi, mutta vielä tiistaille jäi puolukoiden siivoamista ja keittämistä.

Kolmen lajin poimintaa tänään:
Poimin muutaman litran karhunvatukoita. Ne ovat alkaneet vihdoin kypsyä. Karhunvatuista tein hyytelöä. Keitin ensin marjat ja valutin ne siivilässä ja sitten hillomarmeladisokerin kera keitin hyytelön.

Tyrneistä olen jo aikaisemmin säilönyt monenlaista: hyytelöä, hilloa, mehua ja kuoret ja siemenet kuivattuina. Nyt vain pussitin pienehköihin annoksiin puolisentoista litraa tyrnimarjoja, jotka tänään poimimme. Laitoin ne pakastimeen.

Luumujakin tuossa on kolmenlaisia: Olemme saaneet poimia pojan puutarhasta Sinikkaa ja kahta lajia keltaista luumuja, joiden nimiä en tiedä.

Poimimisen ohella olen keitellyt tänään viime viikolla poimituista karpaloista kolme satsia: kahdenlaista hilloa ja hyytelöä. Vielä puutarhassa riittää poimittavaa: marja-aroniat ja kriikunat odottevat vuoroaan, samoin perunat ja juurekset.  Sienimetsällekin tekisi mieli lähteä. Syksy on sadonkorjuun aikaa.

12 kommenttia:

EstherH. kirjoitti...

Mahtavat saaliit ja maukkaat kuvat.

SusuPetal kirjoitti...

Kolme ämpärillistä, vau!!
Ihanan runsasta satoa olet kerännyt.

italiafinlandia kirjoitti...

What a rich harvest!
Lots of jam is expected...yum!

Rita A kirjoitti...

Wow noita karhunvatukoita !
Mahtavat sadot muutenkin ❤️

MaaritKoo kirjoitti...

Syksy tosiaan on sadonkorjuun aikaa, mahtavat saaliit.

PiipeA kirjoitti...

Herkullista, ilmaista superruokaa!

Anna / Kätteni Jäljillä kirjoitti...

Ohhoh, no on siinä marjoja kerrakseen! Hauskoja oivalluksia kolmosesta. :)

Tuula's life kirjoitti...

Ihana, terveellinen postaus! Kivasti oivallettu kolmosesta.

Tapsu kirjoitti...

Aherrusta riittää marjoissa!

aimarii kirjoitti...

Oh hoh sentään, miten komeat annokset!

Maarit / MaarItse-blogi kirjoitti...

Huikea sato talven varalle!

Pieni Lintu kirjoitti...

No jopas on puolukkaa!