Sivun näyttöjä yhteensä

12.9.2017

Syyskuun satoa

Sadonkorjuu on tänä vuonna myöhässä niin säiden kuin virkatöiden takia. Ja taitaa jo ikäkin alkaa painaa säilöntävauhdissa - tahti hiljenee. Marjoja on vielä tarjolla puutarhassa ja metsissä.
Tyrnit ovat vasta kypsymässä pensaissaan suojaverkon alla, etteivät rastaat ja muut marjannakertajat. käy niitä ennen aikojaan naukkailemaan. Tällä viikolla päässen niitä poimimaan. Maistelemassa käväisin jo.
Karhunvattupensaikko on aivan täynnä raakileita. Tänään sain ensimmäisen sadon: litran verran kypsiä karhunvattuja. Viikko sitten olin käynyt edellisen kerran näitä tutkimassa. Oletin, että tänä syksynä marjat eivät ehdi kypsyä. Toki suurin osa jää raakileasteelle ellei tule todella lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.
Viimeisiä punaherukoita poimin tänään. Poimintaseuraksi tuli mehiläisiä. Viinimarjathan ovat tähän aikaan jo varsin sokerisia ja halkeilevat. Keitin vielä yhden mehumaijallisen mehua.
Puolukat ovat olleet kypsiä poimittaviksi. Ja olen niitä poiminut jo meidän perheen talvivaraksi. Keittelin hilloa. Mieleni tekisi vielä päästä marjametsään, jotta kokeilisin tänäkin vuonna viinihapon avulla tehtyä puolukkamehua.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on SYYSKUU. Kurkista myös muita syyskuun kuvia.

16 kommenttia:

La La Lilja kirjoitti...

Oi mitä marjoja! :)

Anu kirjoitti...

kivan marjaisa postaus. Mua olis viety tuon mehiläisen toimesta.. pelkään kuollakseni niitä :/

caijsa kirjoitti...

Syksyn herkkuja!

Rita A kirjoitti...

Upeat marjat ❤️ Ahkerat poimivat sadon.

riitta k kirjoitti...

Upeita ovat kaikki marjakuvasi.

SusuPetal kirjoitti...

Ooh, mitä satoa, kaikki maistuisi :D

Seraphinas Phantasie kirjoitti...

Wonderful photos of the berry harvest.
Best regards, Synnnöve

Sirpa kirjoitti...

Hienot hehkeät marjakuvat! ❤️

RaijaAnnikki kirjoitti...

Voi miten ihanat marjakuvat.

M Tom kirjoitti...

Namskis, syksyn marjoja.

Tapsu kirjoitti...

Tyrnit, ei ne maistu linnuille jostain syystä, ikinä ei ole meidän tyrnipessaissa rastaita tai muita marjan syöjiä nähty! Itselle kyllä maistuu. Hankalia poimia kun piikikkäitä, tosin kuulema piikittömiäkin lajikkeita olemassa!

italiafinlandia kirjoitti...

Nice collection of berries!

aimarii kirjoitti...

Kyllä on ihastuttavat marjakuvat! Huikeat värit, ovat niin mehukkaan näköisiäkin.

Sinikka kirjoitti...

Raikkaan syötäviä marjoja kuvissasi.

Pieni Lintu kirjoitti...

Karhunvatukat, tyrni .. hyviä mutta piikikkäitä kerätä. :)

Irja Viirret kirjoitti...

Hienot ja kauniit on marjakuvat! Tyrniin kuvittelin saareen meneväni nyt syksyllä, mutta kyllä taitavat mennä parempiin suihin nekin marjat kun on satanut enkä ole päässyt sinne asti.