Sivun näyttöjä yhteensä

25.1.2019

Muunnellut Sadepisarat-sukat

Varpaista varteen kaksi sukkaa kerralla -kokeilu tein jo kuusi vuotta sitten. Siivosin kaikki lankalaatikot ja lankapussukat eilen ja löysin keskeneräisiä neuleita muutaman. Niinpä nämä
sukat valmistuivat tänään lopullisesti. Jo kuusi vuotta sitten olin ilmoittanut niiden valmistuneen, mutta: Toinen sukka oli jäänyt päättelemättä ja toinen vain valmis.

Neuloin ensin oikeaa ihan tuon kärjen, jossa luotiin silmukat. Sitten silmukkojen luonnin ja lisäysten  jälkeen aloitin neuloa yksi nurin, yksi oikein koko jalkaterän,  pohjan ja päällysosan. En noudattanut kirjan ohjetta kantapään teossa, vaan tein  tiimalasikantapään näihin sukkiin. Varren tein kirjan ohjeen mukaan, tosin vain kaksi mallikertaa. Ohjeen nimi on Sadepisarat, joissa mallineule on jaollinen kahdeksalla. Se sopi hyvin ketunruskeaan Seitsemän veljestä lankaan ja 48 silmukkaan. Päättelin sukat neulomalla nurjaa. Sukat painavat 96 grammaa.

Malli löytyy Minerva-kustannuksen Melissa Morgan-Oakes: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla (2012) kirjasta.

En ole edelleenkään innostunut neulomaan varpaista varteen sukkia. Olisi kai jo aika opetella kunnolla niitä tekemään. Toki muuten olen neulonut kahta sukkaa yhtäaikaa muutaman kerran pyöröpuikoilla varresta alkaen.

3 kommenttia:

Essi kirjoitti...

Onpas kivannäköiset sukat

Jaana kirjoitti...

Voi minkä määrän neuleita olet taas ehtinyt tehdä!

pappilanmummo kirjoitti...

EV: Kiitos, niin minustakin.
Jaana: En muuta olekaan saanut aikaiseksi...