Sivun näyttöjä yhteensä

7.1.2019

Tammikuussa tapahtuu

Tämän vuoden tammikuu on alkanut reippaasti. Lähes joka päivä on ollut jotakin ja välillä liiankin paljon. Tässä pieniä palasia.
Vuoden alussa suvussa on monet syntymäpäivät. Lastenlasten perheisiin yhtenä päivänä leivoin monenlaista syntymäpäiväjuhlia varten. Muutamat taikinat tuli vaivattua ja pulliksi ja sämpylöiksi pyöriteltyä ja paistettua sekä kolme mustikkapiirakkaakin siinä sivussa. Kylläpä nämä tekivät kauppansa, kun juhlimaan asti pääsimme. Loppuviikolla vietettiin sitten kolmet juhlat pääkaupunkiseudulla.
 Syntymäpäiväkakkua on mukavaa koristella yhdessä.
Tammikuulla alkoi taas uusi lukuhaaste Helmet-kirjastoissa. Lastukirjastoissa lähti liikkeelle myös tänä vuonna aikuisten lukudiplomin suorittamismahdollisuus. Nuo kuvan kirjat sopivat johonkin  Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin - kunhan ehdin ne lukea.
Muutamat sukkaparitkin ovat tänä vuonna jo valmistuneet.

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on TAMMIKUU.

12 kommenttia:

Craft Candidate/Kahden talon väkeä kirjoitti...

Näyttää mukavalta tammikuun alulta!

riitta k kirjoitti...

Tuo Raymond Carverin novellikirja on hieno, häneltä on suomennettu myös runoja <3 Mukavaa touhukasta tammikuuta.

Kirsti Kaija kirjoitti...

Hienot kuvat. Toimeliaan ihmisen kotoisa tammikuu.

SusuPetal kirjoitti...

Herkullisen näköistä alkuvuotta teillä!

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Hurmaavia herkkuhetkiä ja iloisia sukkia kauniissa väreissä!
Lämmittävät mukavasti pakkasilla.
Lempeitä tammikuun tuulia sinne pohjoiseen!

Pieni Lintu kirjoitti...

Päivät menee kyllä vauhdilla!

M A R I K A kirjoitti...

Kivalta ja tehokkaalta kuulostaa tammikuu.

Marina / Dioriina kirjoitti...

Pitäisi ottaa aikaa itselle ja yrittää rauhoittua kirjan parissa.

Liplatus kirjoitti...

Ei käy mummon aika pitkäksi, leipomista riittää.
Mukavat tekemisen kuvat.

MaaritKoo kirjoitti...

Mukavasti on vuosi lähtenyt käyntiin.

Maarit / MaarItse-blogi kirjoitti...

Oho, siellähän on sukkatehdas jo hyvässä vauhdissa. :)

Irja Viirret kirjoitti...

Mukavat kuvat ja näyttää kyllä topakalta vuoden alulta, olet ollut ahkerana. Tämä päivä maistui vähän puulta, liekkö ollut maanantaitahkeatta:)