Sivun näyttöjä yhteensä

28.2.2019

Lapsen sukat

Näitä sukkia olen tehnyt varmaan muutaman kuukauden. Ensin lanka oli lopussa ja mietin, miten teen kärjen. Neuloin myöhemmin jo sen valkoisella toiseen sukkaan. Sitten löysin samaa lankaa jämälankakorista vielä nöttösen ja purin lopulta tuon ja neuloin sen sitten ruskealla myös kuten lopulta toisenkin sukan kärjen.
Näissä sukissa on 45 silmukkaa alunperin. Tein tällä ruosteenruskealla Nallella varren valepalmikolla: kolme oikein, kaksi nurin kolme kerrosta. Sitten yksi oikea neulomatta, kaksi oikeaa kudotaan ja neulomaton nostetaan näiden yli, kaksi nurin. Seuraavalla kerroksella yksi oikein, langankierto, yksi oikein ja kaksi nurin. Sitten taas kolme kerrosta kolme oikein, kaksi nurin jne. 
Vahvistettukantapää 44 silmukalla ja yksitoista silmukkaa puikollaan terässäkin. Leveä nauhakavennus. 46 grammaa painavat nämä sukat. Lienevät sopivat noin 27-28-numeroiseen jalkaan.
 Tänään on vietetty Kalevalanpäivää. Suomen liput ovat liehuneet sen kunniaksi.
Minä vietin iltapäivää lähetyspiirissä, jossa kerrottiin nimikkolähetettien työstä Nepalissa.

Ei kommentteja: