Sivun näyttöjä yhteensä

14.2.2019

Litran pullataikina ystävänpäiväpulliksi

Pitkästä aikaa innostuin leipomaan ison satsin pikkupullia. Otin monitoimikoneen esille, mutta eipä tuo lähtenytkään käyntiin. Tuo kone oli palvellut hyvin yli kolmekymmentä vuotta. Onneksi meillä oli  iso yleiskone, jota en ollut käyttänyt, kun tykkäsin tuosta näppärästä pienemmästä. Nyt ei ole enää valinnanvaraa. Isolla koneella on vain harmittavaa tehdä pienehköjä annoksia.

Nyt tein litran taikinan tuon ison koneen vuoksi, muuten olisin tyytynyt vähempään. Noissa pullissa on erilaisia täytteitä ja koristeluja. Yritin tehdä myös sydämenmuotoisia, mutta kummasti ne noustessaan muuttuivat hieman toisennäköisiksi. Edessä olevassa vuoassa on täytteenä omenahilloa ja kreemiä. Toisessa vuokakierteessä on vain kanelia, sokeria ja rasvaa, mitä myös sydänpullien sisuksissa.

Aamupäivällä tein myös jauhelihakeiton. Kun meillä tehdään keittoa, sitä tehdään aina iso annos eli tälläkin kerralla painekattilallinen. Keitossa oli lanttua, porkkanaa, lehtikaalia, perunaa, punasipulia, nokkosta, selleriä, lipstikkaa, paprikajauhetta, naudan jauhelihaa, suolaa ja kolme lihaliemikuutiota. Lopuksi, kun keitto oli valmis ripottelin ruohosipulisilppua reilusti, ainakin kolme desilitraa soppaan.
Osan pakastan ja huomennakin syödään tätä soppaa ruisleivän ja juuston kera.

Iltapäivällä kävin hiihtämässä kuten eilenkin. Tänään oli todella luistava keli. Ainoat harmit olivat koiransellaiset keskellä latua ja kävelijät, jotka olivat kulkeneet perinteisen latu-uraa pitkin. Kun oli ollut pehmeää, niin syvät jalanjäljet olivat tulleet ja nyt jäätyneet ja nuo kuopat tärisyttivät etenkin alamäessä.

Hyvää ystävänpäivää

2 kommenttia:

Kirsti Kaija kirjoitti...

Herkullisen näköisiä, kauniita leivonnaisia.
Hyvälle maistuvaa pullaa ei täällä Costa Ricassa saa. Vain erittäin äkkimakeita pullan tapaisia.
Hyvää viikonloppua!

pappilanmummo kirjoitti...

Kirsti K: Mukavaa matkailua!