Sivun näyttöjä yhteensä

5.3.2019

Maaliskuu maata näyttää

 Lunta, jäätä ja pakkasta, ja aurinkoista säätä olemme saaneet tässä kuussa. Kevättä ilmassa, mutta ei siltä juuri nyt näytä. Vielä pääsee kävelemään ja potkukelkkailemaan hankikanteella, hiihtämään (maanantainakin latukone kävi ajelemassa lähistön ladut!) ja ehkä luistelemaankin ennen varsinaisen kevään tuloa. Toki myös maaliskuu on jo kevätkuukausi.
Maaliskuussa vietetään suvussa monet syntymäpäivät: 1, 4, 5, 7, 8, 21, 22 ja 26. Aloimme heti kuun alussa juhlia niitä.


Laskiainenkin osuu tänä vuonna maaliskuun alkuun. Vielä nyt tiistaina syödään rasvaista (hernerokkaa!) ja makeaa (laskiaispullia), sitten alkaa tuo seitsenviikkoinen päästo. Laskiainen = paastoon laskeutuminen. Paasto ei ole kuitenkaan mikään ruokapaasto enää nykyaikana monillakaan, mutta paastota voi pahoista sanoista, huonosta käytöksestä, jostakin, mikä vie liikaa aikaa tärkeämmältä, Nykyään kristittyjen keskuudessa on tullut tavaksi paastota mm. aikasyöpöistä, kuten telkkarista, facebookista tai harrastuksesta.
Usein on paastoon ryhtyessä suuri kiusaus paastota helpoista ja ylimääräisistä asioista, kuten vaikkapa suklaasta. Ihminen menee luonnostaan aina siitä, mistä aita on matalin. Paastotessa olisi kuitenkin hyvä luopua hetkellisesti jostain välttämättömästä. Kun paastoaa jostain, mitä oikeasti tarvitsee, silmät voivat avautua nälkäisten nälälle ja köyhien köyhyydelle.
Raamatussa paasto on yleensä vapaaehtoista syömättä jättämistä. Alun perin kristillisessä kirkossa paastottiin keskiviikkoisin ja perjantaisin ja 300-luvulta lähtien 40 päivää ennen pääsiäistä, mikä on edelleen tapana varsinkin katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. 

En aio kuitenkaan paastota neulomisesta.
 Paprikantaimet kertovat kevään etenemisestä.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on MAALISKUU.

7 kommenttia:

Craft Candidate/Kahden talon väkeä kirjoitti...

Onpas teillä monet syntymäpäivät maaliskuussa! Eipä silti, minunkin synttärini ovat silloin. Mukavaa maaliskuuta sinne pappilaan!

Kirsti Kaija kirjoitti...

Onnea koko synttärisankari-kaartille.
Paprikantaimia katsoessa iski kylvöhuuma.
On heti laitettava siemeniä multaan, kun pääsee kotiin.
Ihanaa laskiaistiistaita!

Maarit / MaarItse-blogi kirjoitti...

Teillä maaliskuusta onkin moneksi, kun on noin monet juhlatkin. :) Mukavia syntymäpäiviä itse kullekin!

aimarii kirjoitti...

Teillä on tämä kuun alkupuoli yhtä syntymäpäiväkakkujen leipomista ja syömistä!
Onnea kovasti vain juhlijoille.
Maaliskuu maata näyttää-sanonta ei päde täällä. Lunta on niinkseen paljon, ehkä huhtikuun puolivälin jälkeen saattaa lumet ruveta sulamaan.

Pieni Lintu kirjoitti...

Oi namskis mikä kakku!

M A R I K A kirjoitti...

Näin täälläkin on monet synttärit ja juhlat.
Vaikka maata ei oikein vielä näy, liikaa lunta :D

MaaritKoo kirjoitti...

Melkein pelkkää juhlaa maaliskuu teillä.
Ensimmäisen kuvan valo on selvästi keväistä vaikka lunta maassa onkin.