Sivun näyttöjä yhteensä

31.3.2021

Mökillä puita kaatamassa

 Olimme 26.3. mökillä aurinkoisena päivänä puiden kaadossa. Mies kaatoi pari pientä kuusta, pitkän lepän, joka jäi aluksi konkeloon, mutta kun runkoa sahattiin pala palalta, se kaatui sopivasti. Ison ison koivun kaato onnistui hyvin. Koivun matka jatkui tien yli ja pitkälle mäkeä vielä. Muut mies sahasi pölleiksi, mutta koivusta vain tien kohta saatiin valmiiksi pölleiksi. Suurin osa myös sen risuista jäi vielä kokoamatta. Muut risut pilkoin sopiviksi makkaranuotioon. Lepässä ei oksia ollutkaan paljon, muutama vain latvassa.

Järvellä oli jään päällä vettä monin paikoin.
Koivu yli tien.

Naapuri oli pilkillä.

Eilen kärsimysviikon tiistaina lämpimänä päivänä olimme uudelleen mökillä. Kokosin risut jälleen makkaranuotioon. Mies sahasi koivun pölleiksi. Olipa isoja! ja niiden kuljettaminen omalle tontille pyörittäen oli aikamoinen homma. 

Tänään on ollutt leipomispäivä. Pieniä pyöreitä rahkapiirakoita, samanlaisia puolukkapiirakoita, kierrepullia ja nakkipiilosarvia sekä sämpylöitä mustikkapiirakan ohella. Vielä pataleipätaikina on tänään tulossa huomista paistamista varten.

Jos on ollut sisällä lämmin, niin ulkonakin oli tänään yli 10 astetta ja aurinkoista.

1 kommentti:

Puikko, koukku ja ompelukone kirjoitti...

Voi noita pilkkijöitä, kun menevät jäälle vaikka kuinka hurjalta näyttää. Minä asuin lapsena aivan meren rannalla ja meidät peloteltiin jäälle menemisestä niin kunnolla, että en tänä päivänä vielä mene jäälle ainakaan kovin helpolla ja meren jäälle en ollenkaan.