Sivun näyttöjä yhteensä

3.4.2021

Annan nuoruusvuodet


 Luin elisa-kirjastosta L.M. Montgomeryn  kirjan Annan nuoruusvuodet. Oli aika tavalla erilainen kuin Areenasta katsottu sarja Anna a lopussa. 

Anna Shirleystä kertova kirja on klassikko. Alkuteos Anne of Green Gables ilmestyi 1908 ja vuonna 1920 Hilja Vesalan suomentamana. Riemastuttava ja samalla ajattelemaan laittava teos. 

 Kirja kertoo keski-ikäisistä sisaruksista Marillasta ja Matthew’sta, jotka adoptoivat 11-vuotiaan orpotytön, Annan. Kirjassa kerrotaan Annan elämänvaiheita aina 16-vuotiaaksi asti, mutta siinä painottuvat ensimmäiset vuodet Marillan ja Matthew’n kasvattina. Romaani onkin nuoren tytön kasvukertomus.

Nyt haluaisin lukea myös sarjan muut osat. Muistan nuoruudesta/lapsuudesta juonenkäänteitä, mutta uudelleen lukeminen tässä iässä antaa erilaisen näkökulman teksteihin.

Tämä osuu Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin ainakin

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

12. Kirjassa ollaan metsässä

14. Kirja on osa kirjasarjaa

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

19. Kirjassa leikitään

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

46. Kirjassa syödään herkkuja


Ei kommentteja: