Sivun näyttöjä yhteensä

9.6.2021

Juhlapäivän raparperipiirakka

 Juhlaa: Saimme toisen koronarokotuksen. Sekin onnistui hyvin. Ei tullut kuin pikkuisen pistoskohtatuntumaa. Nyt voi hieman vapaammin tavata lapsenlapsia. Ehkä kohta jo halatakin. 



Juhlapäivä myös siksi, että ylioppilaslapsenlapsi tuli käväisemään isänsä kanssa näyttämään lakkinsa ja todistuksensa. 

Luin joku aika sitten ilmestyneen kirjan vangittu prinsessa, mikä kertoi Aulikki Mattilan päiväkirjat noin sadan vuoden takaa. Aulikki kävi samaa Tampereen yhteislyseota mitä lapsenlapsikin. 

Leivoin munattoman, laktoosittoman raparperipiirakan ja mustikkapiirakan sekä pari pataleipää. Oli jotain tuoretta tarjottavaa.



Raparperipiirakan ohje 

Pohjataikinaan laitoin 8 dl vehnäjauhoja, 3 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta ja 2 tl soodaa ja 2 tl vaniljasokeria sekä 250 g sulatettua laktoositonta margariinia. Nämä ainekset sekoitin ja otin eroon kolmanneksen seosta toiseen astiaan. Lisäsin 2 dl laktoositonta maustamatonta jogurttia ja puoli desiä vettä. Sekoitin ja levitin taikinan leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Kaksi litraa ohuita raparperinpaloja levitin pohjataikinan päälle. Täytteeseen sekoitin 5 desiä laktoositonta maustamatonta jogurttia  sekä 4 tl vaniljasokeria ja 2 dl sokeria. Kaiken päälle levitin muruseoksen, joka jäi pohjataikinan osasta. Paistoin piirakkaa noin ¾ tuntia 175 asteessa.
Piirakka on raikas, laktoositon ja kananmunaton.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Oi, mitä herkkuja taas! Nam!