Sivun näyttöjä yhteensä

14.6.2021

Onnen koukkuja


 Ranskalainen mainosmies Grégoire Delacourt kirjoitti Onnen koukkuja -romaanin 2012 ( 2013 WSOY, Leena Leinosen suomentamana).

Kirja alkoi: Me valehtelemme aina itsellemme.    Ja tämä jatkui kirjassa.

Kirjan päähenkilön nimi on Joselyne. ja hän avioitui yllättäen lähes samannimisen kanssa eli Joselyn- nimisen miehen kanssa. Jocelynen kohdalle sattuu toinenkin yllätys: hän on pienen lankakaupan omistaja ja suositun käsityöblogin pitäjä, joka voittaa lotossa  18 547 301 euroa ja 28 senttiä. Ja Joselyne päättää olla kertomatta tästä kenellekään, ei edes miehelleen eikä parhaille ystävättärilleen.

Joselyne tekee monenlaisia listoja. Noita listoja oli kirjan takalehdykässä, mutta en älynnyt lukea lehdyköitä ennen kuin olin jo lukenut kirjan. Niinpä myös luulin kirjan olevan naisen kirjoittama, mutta kirjailija olikin mies.

Kepeää luettavaa, samalla kuitenkin ajateltavaa. 

Kirja kuuluu Aikuisten lukudiplomi kohtaan Ohukaiset

 Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021  kohtiin

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka 

23. Kirja, jota luet ulkona

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

41. Kirjassa matkustetaan junalla

Ei kommentteja: