Sivun näyttöjä yhteensä

10.5.2022

Puutalkoot


Maanantaina olimme mökillä puunkaadossa: mies ja veljet hänellä apuna. Vanhin heistä kiipesi tikkaiden avulla puuhun sitomaan köyden, joka kiristettiin vaijeritaljalla toiseen puuhun ennen kuin kaato alkoi. Kuusi isoa pitkää koivua kaatui nurin juuri siihen paikkaan, mihin oli tarkoituskin. Taitavia veljeksiä!  Myös nykyiset akkukäyttöiset moottorisahat ovat hyviä, koska ei sitten sotkeudu johtoihin eikä ole käynnistysvaikeuksia. 

Tiistaina lähdimme miehen kanssa kaksin mökille jatkamaan puutalkoita. Mies sahasi oksat rungoista ja risut oksista erilleen. Minä kannoin risuja kasaan ja kannoin oksien kappaleet peräkärryyn, jolla toimme ne kotiin. Olipa hyvää kuntoilua mäkeä ylös tai ojan yli kulkemista! 

Kevät on jo pitkällä, koska enää ei voi sanoa koivujen olevan hiirenkorvalla, vaan jo vihertävät lehdet. Sinivuokot kukkivat, valkovuokot kukkivat ja punavuokot kukkivat mökin pihamaalla samoin krookukset ja scillat. Kasvit muutenkin pitäisi saada maahan vähitellen. Jonkin verran taas sain kompostista multaa kuljetetuksi kottikärryllä kasvimaalle, mutta osa kompostia oli vielä jäässä.

Katiskassa oli kaloja, jotka mies perkasi. Kalaruokaa on taas tiedossa lähipäivinä, koska saimme 37 pientä ahventa ja ison hauen.

Ei kommentteja: