Sivun näyttöjä yhteensä

15.6.2022

Kesäkuista sadonkorjuuta

Raparperit vihdoin alkoivat mökillä kasvaa. Ihmettelin, miksi tänä vuonna lannoituksesta  huolimatta ne vain kituvat. Selvisihän tuo lehtien alta. Siellä oli isoja myyränkoloja. Ja juuria syöty. Litran verran sain nyt säilöön. 

Perunamaalle alkoi nousta maa-artisokkaa, vaikka keväällä olin seulovani hyvin mullat perunaa istuttaessani. Nostin maa-artisokan varret ja eikös vain ollutkin kohtuullisen kokoisia mukuloita. Huomenna keitän soppaa, johon nuo laitan. 


Köynnöspinaatti tuottaa jo lehtiä runsaasti. Soppaan ja lättyihin saan niistä aineksia. 

Ilmasipulin varret rehottavat jo myös. Pitänee niitäkin pilkkoa soppaan sekä pakastimeen. 

Tarkastelin hedelmäpuita. Ainakin luumuissa näkyy paljon alkuja. Pitänee kastella puut ja pensaat huomenissa eli letkuttaa, koska perunamaa on lähellä ja sitä en taida kastella kuitenkaan. Peruna on hyvällä alulla. 

 

Ei kommentteja: