Sivun näyttöjä yhteensä

8.9.2022

Metsälenkillä

Pääsin käymään mökillä hilloamisten välissä. Kastelut kurpitsoille ja tomaateille piti hoitaa, koska ei ole satanut pitkään aikaan. Kuitenkin sen verran oli jo ollut viileää että kurkkujen lehdet olivat paleltuneet viime yönä.
Metsäretkeltä sain hieman tuliaisia. Vasta marjapaikassa noin kilometrin päässä mökiltä huomasin, että olin unohtanut poimurin. Poimin käsin vähän puolukoita ja mustikoita. Lähfin oikaisemaan kuivan suolämpäreen läpi puolukkapaikalle. Puolukkapaikalla ei ollutkaan puolukoita tänä vuonna. Suolla olikin yllätyksekseni karpaloita. Poimin niitä litran verran. 
Paluumatkalla löysin muutamia kuivia kantarelleja. 
Monenlaista satoa sain taas. Marjat putsasin ja pakastin heti. Sienet toin miehelle.

 Mökillä samettikukat kukkivat edelleen runsaasti. Hämähäkki kurkottelee korkeuksiin.

2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Upeata satoa taas kerran. Hienoa.

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: Pienet maistiaiset vain, mutta metsässä sisänsä on mukavaa oleskella.