Sivun näyttöjä yhteensä

15.8.2023

Olipa päivä!

 Olimme mökillä. Mies nousi aamulla aikaisin nostamaan verkot, jotka eilisiltana laskimme. Eipä ollut kalan kalaa niissä, kuten ei tänä kesänä aikaisemminkaan. 

Sitten hän tutki katiskat. Yllätyslöytö: iso hauki. Katiskoissakaan ei kalaa ole juuri ollut tänä vuonna. Niinpä saimme savukalaa. Liotin hauen suolavedessä ennen savustusta. Omasta perunamaasta perunat, kasvihuoneesta tomaatit ja kompostissa kasvasta kesäkurpitsasta tulee jo mukavasti satoa. Salaatit ja tillit löytyivät kasvimaalta. Todella lähituokaa! 

Aamusella mies öljysi laiturin ennen kuin lähdimme metsäretkelle. Löysimme kantarelleja toista ämpärillistä. Ja mustikoitakin tarttui poimuriin tänään parilla metsäkeikalla yhteensä neljä ämpärillistä. Mustikkamehun keittotalkoot tiedossa huomenna.

Tutkin mökin kasveja. Päärynöitä on tulossa kivasti kumpaankin päärynäpuuhun. Omenoitakin tulee, jos eivät kaikki muumioidu tai ole muuten sisältä mätiä. Olen ihmetellyt, miksi ne ovat päältä kauniita ja kun omenan halkaisee, niin sisus onkin mätä.

Ennen kotiinlähtöä uimme, kuten muutenkin päivän mittaan. Vilvoitti mukavasti: veden lämpö oli vielä 19 astetta. 

Kotiin lähtiessä kävimme vielä mehiläispesillä hakemassa hunajaa. Siellä menikin tunnin verran aikaa, koska pesät pitää saada pienemmiksi talvea varten. 

Oli lämmin aurinkoinen päivä. Mukavaa touhuta monenlaista. Ainoa harmi oli, että metsästä sain myös tämän vuoden ensimmäisen hirvikärpäsen kimppuuni.

1 kommentti:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihana päivä teillä on ollut. Elämää parhaimillaan.