Sivun näyttöjä yhteensä

9.3.2024

Tehtävä kolmessa kulttuurissa


 Tero Huvin kirjoittama kirja Pertti Huttusesta Tehtävä kolmessa kulttuurissa, Pertti Huttunen lähetyksen palveluksessa on Suomen Lähetysseuran julkaisu (2023). 

Pertti ja vaimonsa Heljä lähtivät Israeliin Lähetysseuran työntekijöinä 1969. Sotilaspappina Pertti oli Lappeenrannassa vuodesta1983 kymmenkunta vuotta.  Sittemmin hän toimi myös Inkerin kirkon pappina Venäjällä jälleen Suomen Lähetysseuran palveluksessa. varsinaisesti 1993 lähtien vuoteen 2001. Lappeenrannan kappalaisen virasta eläkkeelle 2004, jonkajälkeen monenlaisia tuurauksia niin Inkerin kirkossa kuin muualla.

Kirja oli mielestäni hajanainen. Mielenkiintoisia olivat lainaukset kiertokirjeistä. 

Kirja sopinee Helmet-lukuhaasteen 2024 kohtaan 

1 kommentti:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ehkä kirjan kustannustoimittajan olisi pitänyt olla tarkempi, jotta sisältö olisi ollut selkeämpi ja kokonaisuus toimisi paremmin.