Sivun näyttöjä yhteensä

9.11.2014

Isänpäivänä

Jokaisena isänpäivänä leivotaan täytekakku. Meillä täytekakku on laktoositon ja munaton. Eilen leivoin sen pohjan ja kostutin vaniljasokerilla maustetulla laktoosittomalla maidolla. Tänä aamuna täytin kakun omenahillolla, banaaniviipaleilla ja laktoosittomalla kermavaahdolla. Päällystin kermavaahdolla ja veistin juustohöylällä tummasta suklaasta lastuja pinnalle ja reunoille sekä laitoin lopuksi ruusun koristeeksi. Mies sanoi, ettei tullut ehtoja kakuntekijälle. Munattoman ja laktoosittoman kakun teko näet ei ole yhtä helppoa kuin tavallisen täytekakun valmistaminen.
Jumalanpalveluksen jälkeen alkoi kirkossa seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Ihan jonoksi asti oli ihmisiä täyttämässä tätä äänestysmahdollisuuttaan.
Seurakuntavaalien vaalikeräyksellä koottiin varoja ehkäisemään syrjäytymistä ja tukemaan lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja kehitysmaissa.
Käväisin pikkusiskon ja isonveljen perhettä kurkistamassa. Lapset olivat innolla laskemassa mäkeä liukureilla. Sen verran oli lunta sentään tullut ja pihatie oli muuttunut jäiseksi.
Päivänsankarin pyynnöstä tänään oli pizzapäivä: pari pellillistä pikapizzaa: Taikinan, 5 desiä jauhoja, 1 tl suolaa, 1 pussi kuivahiivaa ja 3 desiä vettä sekoitin lusikalla ja lopuksi lisäsin lorauksen öljyä ja alustin taikinan käsin. Jaoin sen kahteen osaan ja kaulitsin pellinkokoisiksi. Täytteeseen tuli chilitomaattisosetta purkillinen (450 g) ja purkillinen nöttköttiä hienonnettuna. Pinnalle paljon juustoraastetta ja reilusti pizzamaustetta. Paistoin pellillistä uunissa 225 asteessa 15 minuuttia.

Illalla taas oli lentopallonpeluuta suvun kera: jälleen vauhdikasta peliä riitti ja monenmoista kohellusta...
Matkalle lähdössä tulee aina kaikenlaista sähinää. Pakkaaminen ajoittuu usein pariin viimeiseen päivään. Niinpä eilen saunassa tuli mieleen, onkohan passini voimassa vielä kolme kuukautta. Kun olin aikaisemmin katsonut ja tiesin, että se vanhenee helmikuussa. Kun saunan jälkeen katsoin passia, näin, että se vanhenee helmikuussa. ok. Mutta päivä olikin olikin helmikuun alussa ja passi ei olekaan matkan aikana enää voimassa kolmea kuukautta. Niinpä tuli hätä, mistä saan uuden passin ja miten.

Hain netistä tietoa: Pikapassi. Ei kerkiä. Löysin lentokentän neuvonnan numeron, josta sain illalla myöhään puhelinnumeron lentokentän poliisille, jolle voi soittaa jo seitsemältä aamulla. Soitin ja sain ohjeeksi mennä lähimmälle poliisiasemalle valokuvan kanssa (ja silloin on näytettävä myös kiireelliset matkaliput) heti maanantaiaamuna hakemaan expresspassia. Passi kuulemma kerkiäisi valmistua, jos passihakemus valmistuisi ennen kello yhtätoista. Saisin passin lentokentän poliisilta kello viisitoista. Jos se ei onnistu, niin vielä on yksi mahdollisuus:


Väliaikainen passi on viimeinen vaihtoehto, jos on todella hätä. Sen saa marssimalla lentokentän poliisiasemalle, mutta silloin on näytettävä esimerkiksi matkaliput niin, että lupapalveluissa voidaan varmistua, että passin tarve on todellinen. Väliaikainen passi on voimassa vain matkan ajan ja on kallein.

No, lounaan jälkeen lähdin ajelemaan lähimpään kauppakeskukseen, jossa oli valokuvaamo. Mutta: Tänään kaupat olivatkin kiinni. Enpä sitä ollut sitä aukioloa älynnyt katsoakaan, koska en koskaan käy sunnuntaina kaupassa. En siis saanut passikuvia enkä näin ollen voi olla poliisiasemalla vielä heti aamulla sen auettua... Jännitystä siis riittää vielä huomisellekin. Ja olisi kai alettava vihdoin pakkaamaan...

5 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Aika moni valokuvaamo toimittaa passikuvat nykyään sähköisesti poliisille eli saman tien kun kuva on otettu, on se myös poliisin tiedostoissa. Ainakin Hollolassa Pullapoikien vieressä oleva valokuvaamo toimittaa kuvat sähköisesti poliisille ja jos katsot www.kuvamestarit.fi niin löydät ketjun muut valokuvaamot, joista löytynee sopiva ja jonne soittamalla asian voi varmaan vielä varmistaa.
Toivottavasti saat passin ajoissa - hyvää ja turvallista matkaa!

pappilanmummo kirjoitti...

HelveetinPöllö: Kiitos vinkistä. Kiire tosiaan on.

Unknown kirjoitti...

No teillä oli kyllä herkullisen näköinen kakku :)

tuulento kirjoitti...

On se hankalaa kun passi annetaan enää viideksi vuodeksi.

Anne-Mari kirjoitti...

Herkullisen näköiset herkut teillä olleet.