Portosta San Pedro de Ratekseen

Aamulla olimme ns. aikaisin aamupalalla eli puoli kahdeksalta. Jo kuudelta tosin olin hereillä. Todella maukas aamiainen ja hyvin monipuolinen. Ja tarjoilija löysi jopa laktoositonta maitoa.
Ryhmämme oli tarkoitus lähteä jo puoli yhdeksältä, mutta aina on matkassa mattimyöhäisiä. Kun kaikki vihdoin olivat paikalla pidettiin aamuhartaus, jonka yhteydessä lauloimme virren Tule kanssani Herra Jeesus. Sitä tällä matkalla todella tarvitsemme. Lähdimme kävelemään ehkä kilometrin metroasemalle. Siellä meni aikaa lippujen ostossa, koska lipputoimistossa oli pitkä jono ja tarvittiin kuitti lopuista. Ja vielä odottelimme pitkään oikeaa metroakin joka vei meidät caminon alkuun. Vilar do Pinheiro, josta keltaiset nuolet johtivat yhteisen hartauden jälkeen meidät matkaan.

Joukkomme nestori kertoi hartaustekstissään tiestä.

Pitkä jono alkoi kulkea tien viertä. Jalankulkijoille ei oikeastaan ole tilaa. Ja autot ajavat surutta tuhatta ja sataa.

Reitti on koko matkan ollut hyvin merkitty keltaisin nuolin ja toisinaan lisäksi simpukkamerkein. Matkan edetessä jossakin vaiheessa pysähdyimme kahvilaan. Kahvilathan ovat niin tyhjennys- kuin täydennyspaikkoja. Kahviakin kokeilin. Pyysi cafe americanoa, mutta myyjä ei ymmärtänyt lainkaan muuta kuin portugalia ja ei tiennyt muunlaisesta kahvista kuin espressosta. Kun hän näytti isompaa kuppia nyökkäsin koska luulin saavani normaalin kahvin, tulipahan kaksinkertainen vahva kahvi. Ei minulle näköjään kahvi sovi! Sain toki lasillisen vettä sen lisäksi.

Ison joukon palveleminen on hidasta. Kun aikamme odottelimme, niin muutamat lähtivät jo kävelemään eteenpäin. Nestorin kanssa kuljimme seuraavaan kahvilaan asti, josta kysyimme selloja eli leimaa. Silloin nestori huomasi pullovyönsä, jossa oli kännykkäkin,  unohtuneen edelliseen kahvilaan. Joten soitin sitten vetäjällemme tilanteen. Olipa otettu haltuun tuo unohtunut ja tulossa oli. Vähitellen alkoi tulla muutakin porukkaa jo paikalle. Odottelimme. Lopulta lähdin kävelemään taas eteenpäin, tällä kerralla yksin.

Kävelin ja kävelin, porukkaa ei vain näkynyt tulevan. Pysähtelin välillä juomaan ja syömään evästä. Matka kulki ohi maalaistalojen ja kylläpä lanta tuoksui. Lantalientä ajettiin myös paraikaa pelloille, joita kynnettiin ja äestettiin - viljelijät töissään. Ja joka kylässä koirat haukkuivat ja kukot pitivät kanoja ojennuksessa. Kukkia kasvoi paljon teiden varsilla mm. kallankukkia, kuolemankukkia, ja keltaisia päivänkakkaroita.

Loppumatkan albergueen kuljin moskovalaisen Elisabetin kanssa, jolla oli ipad-tabletti, jossa oli kartta ja ohje majapaikkaan. Niinpä pääsimme suorempaa perille kuin nuolten osoittamaa kiertotietä. Tosin huomasimme myös tällä kulkemallamme reitilläkin olevan keltaisia nuolia. Vastaantulevia vaeltajia kulki sinisin nuolin kohti Fatimaa, portugalilaisten pyhiinvaelluskohdetta.

Tiet olivat suurimmaksi oskasi mukulakiviteitä ja kapeita kyläteitä, joita reunustivat kiviaidat. Ja autot ajoivat lujaa.

Albergue löytyi ja vastaanotto oli ystävällinen. Heti tapasin jopa pari suomalaista, jotka näyttivät hyvin tutuilta. Kun jonkin aikaa juttelimme, huomasimme olleemme samalla vaelluksella kuutisen vuotta sitten Pyhillä Poluilla. Vihtiläiset kutsuivat minut heti kasviskeitolle, jota söin ennen kuin lähdin suihkuun ja pyykille. Pyykinkin sai pestä lämpimällä vedellä, mikä on  harvinaista näissä albergueissa. Ja jopa valmiina oli pyykinpesunestettäkin. Tätä albergueta hoidetaan vapaaehtoisvoimin ja niin maksu on lahjoitusperiaatteella. Kylläpä oli hyvä maksaa kunnolla kun sai ruoankin tuolla!

Kun tulin tänne, kerroin, että meitä on tulossa vielä 20 hengen ryhmä kohtapuoliin. Ryhmäämme ei vain alkanut kuulua. Minä taisin olla neljän-viiden välillä perillä, mutta viimeiset ryhmästämme tulivat vasta yhdeksän maissa.

Oli näet käynyt onnettomuus. Yksi oli lähtenyt ylittämään katua suojatiellä, eikä autoja näkynyt missään ja yhtäkkiä oli tullut auto hurjaa vauhtia, jarruttanut ja osunut yhden vaeltajan jalkaan ja toisen käteen. Ja vähällä ettei parille muullekin käynyt todella huonosti, kun auto meni aivan läheltä, osui kävelysauvaan ja takana oli kiviaita, johon olisi voinut murskaantua. Nilkka katkesi yhdeltä ja niin tämä tapaturman uhri ja puolisonsa sekä käden loukannut tanskalainen joutuivat ambulanssilla sairaalaan. Onneksi tapaturmassa olleet olivat tajuissaan. Vetäjämme joutui tulkiksi.

Illalla vietimme yhteisen hetken, jossa myös esittelimme itsemme, koska tämä oli varsinaisesti ensimmäinen vaelluspäivä ja kuulimme samalla tuosta onnettomuudesta tarkemmin. Toki sitä ennen myöhemmin tulleetkin olivat saaneet soppaa ja leipää ja hedelmiä, koska kauppakin oli jo kiinni.

Tänä yönä tässä majatalossa oli 61 ihmistä, vaikka sänkypaikkoja oli vain 52. Osa joutui nukkumaan patjoilla lattialla.