Sivun näyttöjä yhteensä

21.4.2020

Mökkielämää

Olen viettänyt korona-aikaa mökillä yksikseni.  
Katiska on ollut järvessä. Sain saalista 9 kappalaletta. Ahvenet nyljin lounasruoaksi. Olipa maukasta syötävää juuri tuoreena.
Mökkimaisemissa olen kuljeskellut pitkin metsäteitä ja metsäpolkuja. Olin ajatellut lähteä heti pääsiäisen jälkeen pyhiinvaellukselle kulkemaan Portugalin Lissabonista kohti Santiago de Compostelaa. Korona-viruspandemia sotki minun suunnitelmani. Siksi olenkin nyt yksin mökillä ja kävelen päivittäin. Joku päivä enemmän, joku vähemmän tulee askeleita. Lähiseutu tulee tutuksi.
Kun mökki on metsdän keskellä, ei täällä tapaa juuri ketään, joten todella luonnon helmassa saa olla.

Mökkipihassa teen kevättöitä. Olen haravoinut, kääntänyt kasvimaita, tyhjentänyt kompostin mullasta ja sen jälkeen kompostorin puolestaan kompostiin lehtien sekaan. Olen kääntänyt kantoja ja tehnyt uutta kasvimaata kantojen tilalle - perunamaa tulevaksi kesäksi.
Joskus tekee mieli leipoa. Ja kun on tarpeeksi laiska, niin vain lusikalla sekoittaen saa aikaan taikinan. Näihin ns. läppösiin laitoin vähän vanhentuneen laktoosittoman maustamattoman jogurtin, leivinjauhetta, suolaa, tyrnijauhetta, valkosipulijauhetta, seesaminsiemeniä ja vehnäjauhoja sen verran että sain löysähkön taikinan. Nostelin pieniä nokareita pellille ja tasoittelin ne sitten myös lusikalla. Paistoin 225 asteessa 13 minuuttia pellillisen eli yhdeksän kappaletta.

Äitienpäivä-KAL eli polvisukan yhteisneulonta on jo näin pitkällä. Tämä neulonta kestää  18.4.-6.5.2020.

Ei kommentteja: