Sivun näyttöjä yhteensä

10.12.2021

Bataattilaatikko ja munaton taatelikakku

Jouluruokia ja joululeivonnaisia olen alkanut valmistella vähitellen. Osan olen tehnyt vanhojen luottoreseptieni mukaan, osaa olen mukaillut.  


Tänään tein bataatttilaatikoita pellillisen. Keitin painekattilassa pari kiloa kuorittuja, paloiteltuja bataatteja. Soseutin ne sauvasekottimella, kun ensin olin kaatanut keitinveden toiseen astiaan ja ottanut pohjaritilän pois. Jäähtyneen seoksen maustoin kahdella teelusikallisella suolaa,  teelusikallisella inkiväärijauhetta,  puolella teelusikallisella valkopippuria, puolella teelusikallisella muskottipähkinää ja noin puolella desillä siirappia. Lisäsin kaksi desiä laktoositonta vispikermaa, ja löystykkeeksi punaista laktoositonta maitoa sekä keitinlientä. 
Jaoin soseen kahteen 8,5 desin ja kahteen puolen litran vuokaan. Pinnalle ripottelin korppujauhoja ja nokareina laktoositonta voita. Paistoin melkein kaksi tuntia 150 asteessa uunin alaosassa.


Taatelikakkua varten hienonsin paketillisen (250 grammaa) taateleita, jotka keitin kolmessa desissä vettä muutaman minuutin eli niin kauan kuin soseutuivat. Lisäsin seokseen pari desiä fariinisokeria. Kun seos oli jäähtynyt, sekoitin siihen 200 grammaa laktoositonta margariinia vatkaten sekä desin laktoositonta maustamatonta jogurttia. Lisäsin kuivat aineet, 4 desiä vehnäjauhoja, teelusikallisen soodaa ja toisen leivinjauhetta. Mausteeksi reilu teelusikallinen kanelia.  Sekoittelin kaikki ja laitoin voideltuun, korppujauhotettuun rengasvuokaan tänä vuonna. Usein olen laittanut pitkulaiseen leipävuokaan taatelikakut, koska ne on ollut hyvin leikattavissa eivätkä jää niin helposti kiinni uurteisiin. Paistoin taatelikakkua 175 asteessa vähän alle tunnin.

Ei kommentteja: