Sivun näyttöjä yhteensä

28.12.2022

Resoripipo


Neuloin lapsenlapselle syntymäpäivälahjaksi resoripipon. Hän toivoi persikanväristä, mutta puuterinväristä lankaa löysin. mikä oli lähinnä persikkaa. Lankana on  Novitan Wonder wool. Neuloin pipon kolmen ja puolen puikoilla. Silmukoita oli sata. Resorina 2 oikein, kaksi nurin 38 cm. Neuloin viidellä puikolla, koska minulle se on helpompaa kuin neuloisin pyöröpuikolla. 


Pipon kavennukset tein kaksi oikein, yhteen kaksi nurin. Sen jälkeen viisi kerrosta kaksi oikein, yksi nurin. Sitten kavensin 2 oikein yhteen, yksi nurin ja neuloin kolme kerrosta yksi oikein, yksi nurin. Kavensin taas, nyt aina kaksi oikein yhteen ja sitten kerros oikeaa ja taas kaksi oikein yhteen. Vielä neuloin kerroksen ja uudelleen kaksi oikein yhteen. Sen jälkeen päättelyt. Pipo painaa ilman tupsua 85 grammaa. Tupsun teon jätän saajalle, koska hän osaa tehdä tosi hyviä tupsuja.
(Väri ei stemmaa tässä)

Löysäpipoisten JyJy 2023 aloitetut ja valmiit:
1. Jämälankalapaset lapselle. Aloitettu 26.12. Valmiit 26.12. Paino 52 grammaa.
2. Kämmekkäät. Aloitettu 28.12. Valmiit. Paino grammaa.
3. Resoripipo. Aloitettu 27.12. Valmis 28.12. Paino 85 grammaa.
4. Miesten sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Liivi. Aloitettu. Valmis. Paino grammaa.
6. Ryppysäärystimet. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.
7. Lasten lapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.
9. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,mikä pipon ympärysmitta mahtaa olla?

pappilanmummo kirjoitti...

Ei mitään aavistusta. 10-vuotiaan päähän sopiva tästä tuli.