Sivun näyttöjä yhteensä

4.2.2023

Mökkireissulla

Käväisin mökillä. Lunta on todella vähän niin maassa kuin katoilla, vaikka mitään ei ole putsattu tänä talvena. Pihalla, missä on paljon pieniä kiviä, monet näistä olivat näkyvissä paljaina lumesta. Oli hankikanne. Vaikka polkua ei oltu mökille tehty, niin perille pääsi hyvin.



Tein pienen kierroksen pihamailla. Pupuset kyllä olivat käyneet, mutta en huomannut isompia vahinkoja tulleen. Hiiretkään eivät onneksi tainneet vierailla sisätiloissa niin mökissä kuin saunalla. 

Järvellä oli käynyt pilkkijöitä jäljistä päätellen.

Tyhjensin pakastinta. Toin kotiin kylmälaukullisen lähinnä marjoja, jotka eivät aikaisemmin ole mahtuneet kodin pakastimeen. Vielä käi yksi kylmälaukullinen haettavaksi, jotta saan sulattaa pakastimen. 

Olipa taas työpäiväkin. Mielenkiintoisia tapaamisia. 

Kotiinlähtiessä kuu jo paistoi korkealla auringon laskun aikaan.

 Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.(Jeremia 1:8)

2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Tämä on ollut vähäluminen talvi varmaan useallakin paikkakunnalla. Täällä Helsingissä ei ole kuin jokunen surkea kinos siellä täällä. Mutta paljon on pelottavia kohtia, eli jäätä piilossa kävelyteillä.

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: Piikkikengät jalkaan!