Sivun näyttöjä yhteensä

20.8.2014

Mangoldikastiketta

Puutarhassa kasvaa mangoldia. Toisinaan teen siitä kastikkeen tai keiton. Tänään oli kastikkeen vuoro. Mangoldinlehdet huuhdoin ja poistin niistä ruodit, ryöppäsin lehdet ja hienonsin sauvasekoittimella. Siirsin kattilan toiseen reunaan mangoldisoseen. Samaan kattilaan laitoin laktoositonta margariinia ison nokareen sulamaan, sitten lisäsin vehnäjauhoja hautumaan rasvaan, sekoitin kaikki ja lisäsin noin desin vettä, kiehautin ja lisäsin kaksi desiä laktoositonta ruokakermaa. Maustoin kastikkeen hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Haudutin vielä jonkin aikaa.
Nautimme mangoldikastiketta juuri maasta nostetuiden perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Ne kypsennettiin  höyryssä eli painekattilassa. Lautasella oli lisäksi silliä, kesäkurpitsaa, lehtisalaattia ja puolukkahilloa.

Eilen poimimme viimeiset viinimarjat pensaista ja keitin niistä mehua. Vielä on marjapensaista karviaiset osin kesken poimimisen.
Tänään käväisimme katsomassa, joko puolukat olisivat kypsiä, mutta vielä ovat liian raakoja hyydyttävään puolukkahilloonkin. Tulipa kokeiltua taas, miten metsään pääsee kyynärkeppien kanssa marjastamaan.

6 kommenttia:

annekatariina kirjoitti...

Tuota mangoldikastiketta täytyy kokeilla, minullakin kasvaa suuria mangoldeja kasvimaalla.

Mustarastas laulaa kirjoitti...

Taidanpa kokeilla, sillä minulla on mangoldia kasvimaalla.

Maija Mäkelä kirjoitti...

Kälyltä saatuja mangoldeja juuri eilen kiehautin ja pakastin. Sieltä tuli taas myös suuria kesäkurpitsoja. Toisilla on tuo multapeukalo. Näyttää siltä, että samoilla ihmisillä on myös jauhopeukalo :)

Teetkö mitään noilla lehtiruodeilla? Ne ovat aika väkeviä

Taidetaan tavata maanantaina, vai mitä?

pappilanmummo kirjoitti...

Mangoldia hain tänään mökin kasvimaalta lisää. Kasviskastike onkin vaihteeksi maukasta.

Maijalle: Lehtiruoteja käytän alkukesästä, jolloin ne ovat mehevämpiä vaikka kiehautettuina ns. parsana. Maanantaihin!

Jaana kirjoitti...

Voi, vieläkin "keppeily" jatkuu... Harmi, ettet ole niistä vielä eroon päässyt. Toivotaan, että kohta jalka jo kestäisi!

tuulento kirjoitti...

Kävin katsomassa mangoldiohjeen! Pitänee kokeilla.