Sivun näyttöjä yhteensä

17.8.2014

Sadonkorjuuta mehiläisiltä

Mehiläisten satokausi on ohi elokuun alussa, kun hunajakasvien kukinta on loppunut mm. horsmien. Jollakin alueella voi elokuussa saada vielä kanervahunajaa. Tässä vaiheessa mehiläisyhdyskunnat kuluttavat enemmän hunajaa kuin saavat kerätyksi. Siksi pesistä ottetaan kesän aikana kertyneet hunajat pois ja aloitetaan talviruokinta. Pesiin jää kuitenkin jonkin verran hunajaa ja yleensä lisäksi yhdyskuntaa kohti syötetään noin 25 kiloa 60-65 -prosenttista sokeriliuosta.

Sokeriliuoksessa on vähemmän hivensaineita kuin hunajassa. Näin mehiläiset selviävät yli talven tällä ruoalla käymättä  tyhjentämässä suolistoaan. Maalis-huhtikuulla ilmojen lämmittyä ne sitten tekevät puhdistuslennon.

Ei kommentteja: