Sivun näyttöjä yhteensä

11.12.2014

Lusikkaleipiä ja taatelikakkua - munatonta ja laktoositonta

Lusikkaleipien teko kuuluu meillä jokajouluisiin talkoihin. Tein taikinan ja yhdessä sitten lusikoimme sen pellille ja taas yhdessä täytimme leivät hillolla. 

Lusikkaleipätaikinaan tällä kerralla laitoin 400 g laktoositonta voita, 3 dl sokeria, 8 dl vehnäjauhoja, 4 tl vaniljasokeria ja 2 tl soodaa. Aikaisemmin olen laittanut taikinaan laktoositonta margariinia ja leivinjauhetta. Tästä annoksesta saimme 90 valmista lusikkaleipää. 
Eilen keitin voita kattilassa kannen alla viitisentoista minuuttia ja laitoin jäähtymään. Jäähtyneeseen seokseen hieroin voin ja sokerin vaahdoksi, ja lisäsin sitten muut aineet. Jätin taikinan kovettumaan tähän päivään. Olipa kovaa. Otin taikinaa käsiin möykyn ja pehmitin sen kädessä ja jopa alkoi touhu onnistuakin. Laitoin taikinaa  teelusikan pesään ja painelin tasaiseksi ja asettelin pellille leivinpaperin päälle tasainen puoli alaspäin. Paistoin pellillisen noin 8 minuuttia 175 asteessa. Täytimme jäähtyneet leivät, osan tyrnihillolla, osan viinihillolla ja osan ruusukvitteni-omenahillolla.
Leivät sokeroidaan myöhemmin.
Paistoin tänään myös piparitaikinan lopun, pellillisen enkeleitä.

Laktoositonta ja ilman kananmunaa olevaa taatelikakkua varten keitin 3 paketillista prässättyjä taateleita murennettuina 6 desin vedessä. Kun taatelit olivat muussautuneet, otin liedeltä kattilan ja lisäsin 4 desiä sokeria ja 400 grammaa laktoositonta margariinia. Jäähdytin seoksen parvekkeella. Jäähtyneeseen seokseen lisäsin puoli litraa omenahilloa, sekoittelin ja lisäsin 7,5 desiä vehnäjauhoja, 4 teelusikallista vaniljasokeria, 2 teelusikallista leivinjauhetta ja 4 teelusikallista soodaa. Sekoittelin taas ja laitoin taikinan kolmeen pitkulaiseen vuokaan. Paistoin 180 asteessa noin tunnin.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Taas olet ollut hurjan ahkerana herkkujen valmistamisessa. Tuli vesi kielelle!

pappilanmummo kirjoitti...

Kun olen allerginen, helpointa on leipoa itse.