Sivun näyttöjä yhteensä

11.9.2016

Lankakorissa väriä

Tänään järjestin lankakorin. Laitoin kaikki pienetkin nöttöset järjestykseen. Nämä langat ovat kaikki ns. jämälankoja. Nyt pitäisi niistä alkaa neuloa sukkia tai ainakin käyttää raidoiksi sukkiin. Kirjavat pätkät ovat siitä hankalia, että niistä ei saa samanlaista kokonaisuutta molempiin sukkiin tai lapasiin. Noissa langoissa on lähinnä Seitsemää Veljestä ja Nallea.

Jonkin verran minulla on kokonaisia vyyhtejä Jämsän Huopatehtaan Erämiehen sukkalankaa noiden lisäksi ja muutama kerä vielä ohuehkoja norjalaisia Hot Socks London -lankoja. Ja jokunen kerä Novitan lankaa.

Kylläpä Kyjy-aloitukset pitäisi saada jo vauhtiin  - joulu lähestyy uhkaavasti ja lastenlasten ja muiden sukulaisten joulusukat pitäisi aloitella. Toivomuksia on jo tullut väreistä ja malleista.

Flunssa on iskenyt nyt minuun. Tämän viikon voisi jotenkin sairastaa, mutta ei yhtään enempää. Eikä aikaa sairasteluun olisi nytkään: syksyvauhti on jo alkanut harrastuksissakin.

Toki kävimme tänään oman seurakunnan jumalanpalveluksessa, kun satuimme olemaan kotosalla vapaina. Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi.
Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
(Job 14:)

2 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Loistavan värisiä lankoja! Onko niiden raitojen oltava just samanlaisia, voisit tehdä tahallaan erilaiset. Sinuun iski flunssa, minä, joka en sairasta koskaan poden rakkotautia. Juomalla, puolukalla ja karpalokapseleilla se ehkä lannistuu!

Marjut kirjoitti...

Onpa kauniin värikäs lankakori :)