Sivun näyttöjä yhteensä

25.6.2019

Tuoksua mintun ja ruusun

Mökin verannan pöydällä maljakossa on ruusun ja mintun oksia.
Leikkasin juuri mintut kuivuriin. Riivin lehdet ja niin kädetkin tuoksuvat minulta. Samoin mintun tuoksu nousee tässä verannalla olevasta kasviskuivurista.

Tämä ruusu, kurttulehtiruusu kuuluu noihin hävitettäviin vieraslajikasveihin,  mutta annan sille vielä tänä kesänä kukkimisrauhan. Kurtturuusu on erittäin kestävä ja pitkään kukkiva ruusu, joka sietää paahdetta, kuivuutta, lumikuormia ja voimakasta leikkausta. Nyt kiinteistöjen omistajilla, myös mökkiläisillä, on  kolme vuotta aikaa kaivaa kurtturuusut ylös ja hävittää ne kokonaan..
Mintut ovat monivuotisia mausteyrttejä. Maailmassa on arviolta 1200 erilaista  minttua. Ne sopivat lampaanlihan, kastikkeiden, vihannesten, juomien, minttuhyytelön ja hedelmäsalaatin maustamiseen kuten leivontaankin. Nyt on sopiva aika korjata niistä ensimmäinen sato. Toki jätin jäljelle muutaman oksan teeaineksiksi. Pianhan taas on kasvimaalla uutta tulossa.

Seuraavaksi kuivattavaksi lähtenevät lipstikan lehdet kuin sitruunamelissankin. Pari päivää sitten kuivurissa oli mäkimeiramia ja sitä ennen nokkosia.

Keskikesä on jo sadonkorjuun aikaa. Metsässä kypsyvät paraikaa mustikat ja ahomansikat metsätien vierillä. Ensimmäiset on jo poimittu.

Tämän viikon MakroTex -haasteen aiheena on KESKIKESÄ.

10 kommenttia:

Milla Sukhilta kirjoitti...

Hurjaa, ja hieman haikeaakin, että aletaan ehtiä jo sadonkorjuun aikaan! Taas se kesä tuntuu karkaavan käsistä.

-maiju- kirjoitti...

Kauniit ruusut! Tylsää, että ne pitää hävittää, en vaan jaksa ymmärtää.
Tuntuu melkeen se mintun tuoksu tänne asti :)

italiafinlandia kirjoitti...

They are lovely roses...

päikkä kirjoitti...

Kurtturuusuja tulee ikävä, jos kaikki katoavat.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kaunis ruusu!

MaaritKoo kirjoitti...

Ruusun tuoksu kuuluu kesään.

Craft Candidate/Kahden talon väkeä kirjoitti...

Meillä kasvaa pihalla myös minttua mutta en ole oikein koskaan oppinut sitä mihinkään käyttämään. Pitäisi vähän tutustua!

Kirsti Kaija kirjoitti...

Kaunista ja tuoksuvaa <3
Täälläkin on korjattu yrttien eka satoa, vuoropäivinä mabsikoiden kanssa :)

riitta k kirjoitti...

Minulla on onneksi vain kaksi poistettavaa kurtturuusua. Aivan mahdoton urakka sekin, sillä niiden juuret ovat syvyyksissä..

Leila K kirjoitti...

Kaunista ja tuoksuvaa keskikesää!