Sivun näyttöjä yhteensä

9.1.2020

Pyhä Jaakoppi

Sain lahjaksi Pyhän Jaakobin patsaan Tapanilta, joka on vaeltanut kai neljä kertaa Santiago de Compostelaan. Santiago de Compostelan katedraalissa on Jaakobin patsas, ei kuitenkaan tuollainen kuin tuo.
Kertomus Pyhästä Jaakobista ja hänen matkastaan Santiagoon on legenda-ainesta.
Yksi näistä legendoista kertoo näin:
Jaakob oli perimätiedon mukaan tehnyt lähetystyötä muutaman vuoden Espanjassa ennen marttyyrikuolemaansa  (vuonna 44 jKr.) Jerusalemissa. Jaakobin oppilaat nostivat ruumiin veneeseen, joka enkelin opastamana purjehti Espanjan rannikolle Iria Flaviaan. Jaakob oli kauttaaltaan kampasimpukoiden peittämä.
Vuonna 813 erakkomunkki Pelagius havaitsi yöllä oudon valoilmiön erään suuren tammen yllä. Valoilmiön osoittamasta paikasta löytyi hautakammio. Iria Flavian piispa päätteli, että kyseessä apostoli oli Jaakobin hauta.
Apostolin luut siirrettiin nykyisen Santiago de Compostelan paikalle ja haudan päälle ryhdyttiin 1000-luvulla pystyttämään katedraalia. Katedraalin pääalttarin alapuolisessa kryptassa kerrotaan säilytettävän Pyhän Jaakon reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä

Espanjassa Sant Iago merkitsee Pyhää Jaakobia ja Compostela tulee latinan sanoista campus  eli kenttä ja stella eli tähti. Kaupungin nimi on Pyhä Jaakob tähden paikalla.

Santigo de Compostelaan olen tehnyt muutaman pyhiinvaelluksen. Siksi minulle tuo pysti on mieleinen lahja muistuttamassa noista vaelluksista.

2 kommenttia:

eevah kirjoitti...

Legenda on hurja.
Jos nyt ajatellaan, että Apostoli Jakob oli kerinnyt olla työssä Hispanjassa ennen kuin tuli mestatuksi -Hispanjaanhan ainkin Paavalikin mieli - niin eikö ole ihan uskottavaa, että oppilaat toivat opettajansa luut/luita 'pyhäinjäännöksenä' sinne, missä hän oli työskennellyt.

pappilanmummo kirjoitti...

Näin voi ajatella.