Sivun näyttöjä yhteensä

23.10.2021

Aurinkohillon ohje


 Viimeinen hillo tältä vuodelta valmistui. tai viimeiset. Tein näet neljä annosta aurinkohilloa. Aurinkohillo tehdään talvikurpitsasta. Aineksina kaksi kiloa talvikurpitsaa, kilo hillosokeria, desi sitrunamehua ja neljä lusikallista vanilliinisokeria sekä kolme desiä vettä.

Pilkoin kurpitsat, poistin siemenet ja keskustahötön. Punnitsin kurpitsapalat kulhossa. Laitoin isoon kattilaan kolme desiä vettä ja kurpitsapalat ja kannen kiinni. Kiehutin ja haudutin sekoitellen jonkin aikaa seosta, kunnes kurpitsapalat olivat pehmeitä. Sauvasekoittimella hienonsin soseeksi ja lisäsin kilon hillosokeria. Kuumensin välillä sekoitellen, lisäsin sitruunamehun ja keitin noin vartin. Nostin pois levyltä ja lisäsin vanilliinisokerin. 

Olin toisessa kattilassa kuumentanut lasipurkit vedessä. Nostin isolla haarukalla purkit ja huljutin ne Atamonliuoksella. Purkinkannet kuumenemaan. Purkitin hillon ja kannetkin Atamonilla huuhtelin.

Tein lisäksi ruusukvittenikurpitsahilloa (= aurinkoruusu) yhden annoksen samalla systeemillä. siinä oli enemmän kurpitsaa kuin kaksi kiloa ja puolisen kiloa japaninruusukvitteneitä ja kilo hillosokeria. Kvittenit ovat sen verran happamia, että ne hyydyttävät hyvin.

3 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Oijoi, olispa oma pelto ja siellä kurpitsaa kasvamassa. Näyttää niin terveelliseltä ja herkulliselta. 😋

pappilanmummo kirjoitti...

Tas tänä vuonna sama juttu, hilloja tulee!

pappilanmummo kirjoitti...

Ja vuonna 2023 samat hommat.