Vähitellen kirkastuvaa

 

Aamulla näytti pihalla tällaiselta, kun hain lehdet postilaatikolta seitsemän maissa. Sininen hetki. 

 

Laitoin auton lämpiämään ja lähdin kahdeksaksi terveyskeskuksen päivystykseen. Kohtalaisen pian pääsin sairaanhoitajan luo tutkittavaksi. Näköjään on siirrytty siihen, että hoitaja tutkii ensin. Laboratoriohoitaja kävi ottamassa serpin ja sairaanhoitaja koetti kuumeen korvasta, kuunteli keuhkot ja tarkasti kurkun ja kyseli muut tiedot. Totesi sitten, että kyllä lääkärillekin pitää mennä. Niinpä sain antibioottikuurireseptin: oli yskä ja nuha ja poskiontelot tulehtuneet ja keuhkoissakin oli jotain rahinaa. Nopea käynti vaihteeksi. Terveyskeskuksessa kului ainoastaan noin tunti. Pisteet meidän kunnan terveyskeskukselle! 

Pari viikkoa tässä olen jo sairastanut - jospa vähitellen pääsisi kuntoon ja hiihtämään.

 

Jokin aika sitten saimme jo kesää varten säiliöt, jotka voi viedä kasvimaan lähelle ja täyttää ne vedellä. Isot säiliöt helpottavat sitten kastelua niin kotona kuin mökilläkin. Hana vain niihin pitää vielä jostakin kehitellä.

 

Jo eilen olin pikkuisen liikkeellä: messussa ja illalla jopa lentopalloa pelaamassa. Toki nukuin päivätorkut niin eilen kuin tänäänkin. Vähän olen alkanut neuloa, vaan valmista ei ole tullut...

 

Luin parina viime päivänä Ulla-Maija Paavilaisen teoksen Kummitäti. Aluksi luulin, että kirja kertoi sisaruksista, mutta vähitellen ymmärsin, että toinen oli täti eli isän sisar toiselle. Heidän välinsä olivat olleet niin huonot, etteivät olleet tavanneet vuosikymmeniin, mutta nyt he ensin kohtasivat nuoremman isän perunkirjoituksessa. Sitten tuo nuorempi alkoi ottaa selvää tädistään. Samalla täti sai yhteyden nuoremman poikaan omalla tavallaan, kummilapseensa. 

 

Sana tälle päivälle: "Ohjatkoon työtänne Herran pelko, toimikaa tunnollisesti ja vilpittömin mielin!" (2. Aikakirja 19:9)