Hontanaksesta Boadilla del Caminoon

Eilisiltana oli ruokasali aivan täysi päivällisellä. Sain linssikeittoa ja possuviipaleita ranskalaisten (= rasvaassa keitettyjen perunatikkujen) kanssa ja appelsiinin. Kyllä noilla vatsa tuli täyteen. Pöydässämme oli ranskalainen,saksalainen, amerikkalainen. Juttelimme innokkaasti vaeltamisesta, koska tuo ranskalaisrouva oli yhdeksännellä vaelluksellaan ja saksalainenkin aika monennella. He olivat vaeltaneet myös muita reittejä kuten Portugalista Santiago de Compostelaan ja Sevillastakin kuten myös pohjoista reittiä rannikolla.

Kävin petiin ennen yhdeksää ja huoneen toisetkin hyvin pian. Jalat eivät olleet edes levottomat, vaan unta en saanut. Ei minua haittaa toisten kuorsaaminen - tosin eilenkin molemmilla puolilla ja ylläkin oli kova kuorsaaja. Kun ei nukuta, niin on hyvä ajatella ja rukoilla. Tosin tekisi mieleni nukkua aikaisemmin, mutta kun uni ei vain tule...

Aamulla lähdin  vasta 7.30 matkaan. Alkumatka oli ihan mukavaa rinnettä ja maantietä San Antonin albergen ja raunioiden ohi Castrojeriziin, johon saavuttua oli kahviaika.

Sun

Gastrojeriz on saanut nimensä mäellä olleen, nyt raunioina olevan, linnan mukaan. Tämä kirkko on
Iglesia de Nuestra Senora del Manzano.

Castrojeriz on pitkänomainen kaupunki, jossa on keskiaikainen tunnelma kivitaloineen. Camino kulkee kaupungin läpi noin 1,5 kilometrin mittaisena - pisimpänä, mitä Caminolla on.

Kilometrin verran ylämäkeä 12 prosentin nousulla.

Kaikkien voimat eivät ole riittäneet kiipeämiseen.

Ylös, ylös...

 

Lepohetki ylhäällä.

Ja alas...

Castrojerizista eteenpäin en muistanutkaan entuudestaan, miten hankala nousu (12 %) oli Alto Mostelarekselle, joka oli yli sata metriä korkeammalla kuin joki Rio Odrilla.
Yhden peregrinon muistomerkki olikin nousun puolivälissä. Ylhäältä oli komeat näkymät, lepotauko ja sitten tasaista polkua/soratietä aikakin puoli kilometriä, kunnes alkoi alastulo 18 % kaltevuus. Tietä oli siinä paranneltu ja se jyrkkä osuus betonoitu. Alhaalla oli jälleen jonkun peregrinon voimat pettäneet, koska oli jälleen muistomerkki. Kyllä polvissa tuntui tuo Alto! Eipä jaksanut tänään kiivetessä laulaa Pientä nokipoikaa, kuten muulloin olen tehnyt.

Iterio, San Nicolas alberge

Muutaman kilometrin päässä oli Iteriossa italialaisten pitämä alberge vanhassa peregrinojen hospitaalissa (1174 vuodelta). Hain sieltä leiman pyhiinvaelluspassiini ja hospitelaro tarjosi kahvitkin. Tila oli seurustelutila, ruokailutila ja samalla kappeli ja portaat johtivat yläkertaan jossa oli nukkumatilat kahdelletoista. Pihalla oli nykyaikainen keittiö ja vessa.

Pari kilometriä siitä oli Iterio de la Vega joki Rio Pisuergan takana. Se olikin jo isompi kylä, jossa oli kauppa ja useampi alberge. Sitten alkoikin noin 8 kilometrin taival peltoteitä. Matkalla oli paikallisia maanviljelijöitä töissään mm.  myrkyttämässä peltoja (päivällä!) ja laittelemassa kastelulaitteita kuntoon. Onkin kuivaa. Tie pölyää.

Matka taittui auringonpaahteessa, jopa niin, että sain käsiini kävelysauvojen hihnojen kuvat ja jouduin laittamaan ranteisiinikin auringonsuoja-ainetta. Pari puuta antoi varjoaan ja voi hetken levähtää matkan varrella.

Vaeltaessani minulla on ollut aamulla jopa käsineet ja ensimmäisten kymmenen kilometrin jälkeen olen vähentänyt vaatetta, mutta kuljen kuitenkin pitkähihaisessa bambupuserossa, etteivät käsivarret pala.
Jaloissa minulla on tukevat vaelluskengät, mitkä tässä epätasaisessa kivikkoisessa polussa tai tiellä ovat olleet hyvät, asfaltilla ei niinkään. Edelliset vaelluskenkäni sopivat paremmin tasaiselle.

Boadilla del Caminon yhteen yksityiseen albergeen, En el Camino, kerkisin jo hieman ennen kolmea. Vastaanottaja tervehti minua suomeksi. Ja sanoi hieman lisääkin. Kysyin myöhemmin, mistä hän tiesi minut suomalaiseksi. Hän selitti, että näytän suomalaiselta. Samoin saksalainen Helga oli saanut saksaksi alkutervehdykset. Hospitelaro jopa kantoi repun huoneeseen, kun tuli osoittamaan makuupaikan.

Tässä kylässä on monta albergea, mutta ei esimerkiksi lainkaan leipäkauppaa. Niinpä vasta aamulla Fromistassa saa ruokatäydennystä, kun en älynnyt poiketa kauppaan Iteriossa.

Tämä alberge on pihanäkymillään mukava, kaunis. Ja paljon porukkaa. Iltaruoka odottaa kohta ja aamupalakin on täältä ostettava, koska tässä ei ole keittiötä.

 Tosin, kun tulin, keitin uppokuumentimella kuumaa vettä ja söin pussikeiton ja join mukillisen teetä, jotta viluttaminen (= väsymys) lakkaisi.

Olen kirjoitellut tätä makuupussissa jalat ylhäällä. Tässä huoneessa on petipaikka seitsemälle. Kolme italialaista naista ovat jutelleet kanssani innokkaasti ja yksi saksalais-brasilialainen myös ja saksalainen Helga.

Albergen vieressä oli kirkko ja kuten lähes kaikkialla täällä, kirkon tornissa on haikaroiden pesiä.

Taivaan Isän varjelusta on ollut tämänkin päivän matka kauniissa luonnossa.