Sivun näyttöjä yhteensä

7.4.2022

Hengittämisen taito

Joel Haahtela on kirjailija ja lääkäri. Tämä teos Hengittämisen taito (Otava 2020) on hänen 12. teoksensa. 

Kirja vie Kreikkaan pienelle yksinäiselle saarelle, jossa poika kohtaa isänsä, jonka on kadottanut elämästään jo lapsena. Saarella on pieni luostari, johon poikakin pääsee tutustumaan ja kulkemaan sen elämässä ja toiminnassa muutaman talvisen kuukauden ajan. 

Kun poika lapsena oli joutunut sairaalaan, äiti kävi hänen luonaan päivittäin ja luki pojalle kirjoja. Kerran äiti sanoikin, että meidän elämämme koostuu vain tarinoista. Me valitsemme muistot omaan tarinaamme ja unohdamme loput. Mutta nuo loput eivät katoa vaan pysyvät meidän sisällämme. Meidän valitsemamme tarina on vain yksi mahdollinen tarina, ja samaan aikaan meidän elämämme voisi olla aivan toisenlainen, jos vain osaisimme poimia toisenlaiset muistot, kertoi poika isälleen.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan        


2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Minäkin olen lukenut tuon kirjan. Pidin siitä kovasti. Kirjasta välittyi eräänlainen rauha. Tosin pojan ja vanhemman naisen suhde tuntui vähän epäuskottavalta.

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: Pitihän kai saada vähän erilaista kirjaan tuon suhteen avulla.