Sivun näyttöjä yhteensä

7.4.2022

Kolmen naisen kirjeitä

 

Lukuviikko! Olen lukenut pari kirjaa tällä viikolla. Toinen oli Ina Ruokolainen, Nenne Hallman ja Suvi Ahola: Kolmen naisen kirjeitä  rakkaudesta, surusta ja luopumisesta (Into 2022).  

Tärkeää on kirjoittajien, toimittajien ja kirjailijoiden, ystävyys, joka oli alkanut jo Hesarin toimittajakoulussa 1982 keväällä. He pohtivat elämäänsä monelta kantilta kirjeissä toisilleen. Tämä kirjeenvaihto on ollut heille antoisa tutustuminen toistensa elämään nyt monen kymmenen vuoden jälkeen paremmin.

Painavia asioita olivat mm.  luopuminen lapsuudenkodista ja läheisten kuolemat, lasten syntymät ja avioerot. Kirja saikin alkunsa Ina Ruokolaisen suuresta surusta, koska hänen sisarensa oli kuollut ja lapsuudenkoti oli myyty. 

Rohkeaa tilitystä!

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin 

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

16. Kirjan luvuilla on nimet

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022    

   


2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Tuntuu mielenkiintoiselta kirjalta. Kiva kun päivittelet tänne kirjajuttujakin.

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: Kunhan vain ehtisi lukea enemmän.