Sivun näyttöjä yhteensä

24.1.2023

Pakolainen


 Afganilaisen hasaran, "Jumalanlahjan" eämästä kertova teos on Leena Kaartisen kirjoittama Pakolainen (Perusanoma 2010).  Jumalanlahjan äiti kuoli pojan ollessa pieni ja hän sai ankaran äitipuolen. Poika tapasi kristittyjä klinikkatyöntekijöitä ja pääsi jo nuorena apulaiseksi. 

Elämä kuljetti pääkaupunkiin ja avioitumiseen, kristityksi tulemiseen. Vuosien mittaan perheeseen syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä.  Oli pakollinen parin vuoden asevelvollisuus, onneksi hulltojoukoissa mm. kokkina ja autonkuljettajana, josta sai ammatinkin myöhemmin rekkakuskina vaarallisissa ajoissa sotatilanteissa. 

Sotatilanteet ja "väärään" heimoon kuuluminen hankaloittivat elämää. Oli muuttoja ensin Kabulissa, sitten muualla ja lopulta lähtö pois maasta. 

Leena kertoo kertomuksen mukaansatempaavasti. Elämä kristittynä ei ollut helppoa Afganistanissa, ei maahantulijoille eikä siellä asuvilla etenkään.

Herra siunatkoon teitä joka päivä,

päivän matkan kerrallaan

sillä siunauksella, mitä itse kukin tarvitsette

yhdessä perheenä ja erikseen.

Herra varjelkoon teitä niin kuin on tähänkin asti varjellut.

Herra valistakoon kasvonsa teille

Nuo rakastavat Isän kasvot.

Yhä hän rakastaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.

Herra olkoon teille armollinen.

Sillä armo on elämämme perusta, joka meitä kantaa.

Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne

Erityisesti silloin kun on pimeää

Ilon aikoina, mutta myös surun

Erityisesti silloin kun ei tietä näy ja olette neuvottomat.

Jumala näkee meidät, vaikka me emme näe aina häntä, niinhän?

Herra antakoon teille rauhan, joka käy yli ymmärryksen

Rauhan, joka kestää silloinkin, kun rauhasta ei ole

tietoakaan tunteissa ja elämän tilanteessa.

Sillä rauha on Jumalan rauhaa, ja hän on itse muuttumaton.

Ja hän siunaa teitä lupauksensa mukaan.  (Leena Kaartinen: Pakolainen s. 82-83)

Kirjan sijoitin Helmet-lukuhaasteen 2023 kohtaan 

29. Kirjassa on minä-kertoja

3 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Hieno versio Herran siunauksesta.

Jaana kirjoitti...

Afganistanin tilanne on nyt aivan kauhea, varsinkin naisten. Kuuntelin juuri viime viikolla asiasta radio-ohjelman. Kunpa naiset siellä jaksaisivat...

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: Leena on taitava kirjoittaja ja syvällinen kristitty.
Jaana: Suren naisten ja tyttöjen assemaa siellä.