Sivun näyttöjä yhteensä

21.1.2023

Pihanäkymä muutoksen kourissa

Muutama päivä sitten lumet olivat sulaneet etupihalta, etelänpuolelta siis, lähes kokonaan. Lähipelloillakin kynnös oli näkyvissä.
Sitten tuli lumituisku ja toi noin 15 cm lunta, mikä vielä tuulen mukana kinostui. Olisi ollut hankalaa kolaamatta päästä minnekään.
Kun tulin työreissulta kotiin, oli meidän seudun pikkutiet auraamatta. Meille kotiin on pitkä ylämäki vielä kaupungin puolta, mille ei ollut tehty mitään vielä monen tunnin kuluttua lumisateen loputtua. Niinpä mies kolasi kadulle ajourat, jotta pääsin ajamaan kotiin. Pohja kyllä otti kiinni lumeen, mutta vauhdilla pääsin pihaan. 

Kadun alapäässä olevat postilaatikotkin olivat saaneet kuorrutuksen.

Latukone on tehnyt lähistölle jo ladutkin, joten kohta pitäisi lähteä hiihtämään. Ehkä jo maanantaina ehtii ennenkuin tulee taas luvassa olevat lämpimät ilmat. 

Sunnuntaina kuten tänäänkin oli, on edessä yli sadan kilometrin reissu töihin. Onneksi tiet llivat nyt hyvin auratut. Vain hieman sumu haittasi ajamista, mutta pitkästä aikaa kirkas ihana auringonpaiste ilahdutti!
 

2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Luonto tekee meille näitä vaihtelevia temppujaan. Meilläkin sää vaihtelee aivan laidasta laitaan.

pappilanmummo kirjoitti...

Puikoillanikin: taas on luvassa suojasäitä.