Sivun näyttöjä yhteensä

12.5.2018

Uusi puu puutarhaan

Miltei joka vuosi hankimme jonkun uuden puun joko kodin tai mökin puutarhaan. Tänä vuonna mies innostui ostamaan Herkkuluumu Punaisen Paronin. Jo viime vuonna puutarhaamme istutettiin sen pölyttäjäkaveri Pietarin Lahja.  Punainen Paroni on jo kukkimassa, mutta Pietarin Lahja ei aivan vielä.
Herkkuluumua käytetään paitsi hedelmäpuuksi myös koristekasviksi, sen näyttävän kukinnan vuoksi.
Herkkuluumu kukkii aikaisin keväällä.  (Pölyttäjäksi sopii Pietarin Lahja -luumupuu.) Kukat ovat valkoisia tai vaalean punaisia. Kukat ilmestyvät jo ennen lehtien puhkeamista tai heti sen jälkeen toukokuussa. Lehdistö on punertava kuten myös sen hedelmät, joiden väri syvenee syvän purppuranpunaisiksi kypsyessään. Puu on lisäksi vaatimaton maaperän suhteen ja sietää hyvin kuivuutta ja pakkasta. Netistä löytyi tietoa, että  kuulakkaat hedelmät ovat makeita ja mehukkaita. Hedelmät kypsyvät jo elokuussa, ennen muita luumulajikkeita.
Punainen Paroni on syntynyt erityisesti arktisten lajikkeiden tutkimukseen ja jalostukseen erikoistuneessa Barnaun Puutarhantutkimusinstituutissa lähellä Novosibirskiä puutarhamestari Mihail Nikolajevits Matyinin työn tuloksena. Prunus cerasifera `Matjyun`. Instituutin mukaan lajike menestyy jopa -35°C pakkasissa! Herkkuluumu eli kirsikkaluumu eli myrobalaani on yksi luumusuvun lajeista, eräänlainen kanta-äiti.
Punaista Paronia kutsutaan myös kirsikkaluumuksi. Jälkimmäinen nimi juontunee puun kauniista kevätkukinnasta, joka todellakin muistuttaa kirsikkapuun kukintaa.

Puu on viehättävä koristepuu ja sadonantaja. Hankimmekin aina hyötypuita. Osittain se on itsepölytteinen, mutta runsaan sadon varmistamiseksi suositellaan pölyttäjäksi esimerkiksi Pietarin Lahjaa. Hedelmä kypsyy elokuun lopulla. Kasvupaikan tulisi olla aurinkoinen ja lämmin ja maan hyvin vettä läpäisevä. Ja puu pitää suojata jyrsijöiltä! (Ettei käy kuten viime vuonna istuttamallemme Erstaalle, jota suojauksesta huolimatta oli pupuset päässeet näykkimään.)

2 kommenttia:

Harmaa hamsteri kirjoitti...

Luumupuu ja herkullisia luumuja omasta puutarhasta, mikä sen ihanampaa! Saatte herkutella kun on aika.

Kirsti Kaija kirjoitti...

Onnea uudelle puulle.
Hyvää äitienpäivää <3