Sivun näyttöjä yhteensä

18.1.2021

Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa



Luin Tarja Tuovisen kirjan Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa -  naisena kriisipesäkkeissä ( LIKE 2013) Kirja kuuluu sarjaan Pystykorvakirja, jota julkaisee Suomen Rauhanpuolustajat.

Kirjoittaja, sairaanhoitaja, on vuosien mittaan ollut hommissa monissa avustustyöjärjestöjen keikoilla eri puolilla maailmaa, kymmenessä eri maassa, neljätoista reissua yhteensä. Hän aloitti avustustyöntekijänä vuonna 1989. Kirjassaan hän kertoo neljästä erilaisesta työkomennuksesta päiväkirjamuodossa vuosiluvuitta:

Muuta maailmaa, älä anna sen laiskuuttasi kaatua! - Jerusalem.

Maan kokoinen vankila - Afganistan

Kärsivällisyyden oppikurssi - Sudan

I can't forget your tears  - Sri Lanka

Jatkuva epävarmuus turvallisuudesta, jopa hengissäpysymisestä, aiheuttaa stressiä, joka saattaa tulla ilmi mitä kummallisimmissa tilanteissa ja aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa ja työssä. Epävarmaa on myös seuraavan työkomennuksen saaminen ja siten toimeentulo.


 Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.

11. Kirja kertoo köyhyydestä

14. Kirja on osa kirjasarjaa

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

33. Kirjassa opetetaan jokin taito

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä kirjassa


Ei kommentteja: