Sivun näyttöjä yhteensä

26.1.2021

Siskossyndrooma

Kuuntelin tänään paistaessani lättyjä ja neuloessani Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan Siskossyndrooma (Tammi 2018) äänikirjana. (Ensimmäinen äänikirjana kuunneltu kirja)

Kirjassa kerrotaan humoristisesti sisaruudesta ja rooleista, jotka perheessä annetaan kuopukselle ja esikoiselle. Siskokset kertovat elämästään lähinnä 1960-luvulla ja myös miten se on vaikuttanut heidän teoksiinsa kuten Eila ja Rampe sekä Heinähattu ja Vilttitossu sekä Risto Räppääjä. Siskokset kertovat myös teostensa synnystä. Nopolat sanovat kirjoittavansa yhdessä istuen ja keskustellen.

Mielikuvat kulkivat mukana omasta elämästä 1950-60- luvuilla ja myös Tampereen elämästä ja  paikoista,  joita koin 1960-luvulla opiskeluaikoinani siellä.

Hankin tämän kirjan sen vuoksi, kun luin Sinikka Nopolan kuolemasta. Olen nauttinut Nopoloiden kirjojen kielestä ja huumorista ja dialogista.

Tämä sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

8. Kirja jossa maailma on muutoksessa

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

19. Kirjassa leikitään

28. Kirja, jonka lukemisesta sinulle on hyötyä

36. Kirjassa liikutaan ajassa

Ei kommentteja: