Sivun näyttöjä yhteensä

26.4.2018

Mökin tsekkaus

Eilen innostuimme lähtemään mökille. Juuri oikea päivä!
Siellä olisi ollut paljon kevätpuuhaa. Tällä reissulla ehdimme tehdä töistä vain pienen osan.
Mies kaatoi pari puuta, yhden männyn ja yhden ison lepän ja sahasi ne pölleiksi, joita kokoilin pinoihin. Raahasin kaadettujen puiden oksia ja muita tontilta löytyneitä risuja kasaan ja poltin ne nyt kun vielä maa oli märkä. Lumethan olivat tontilta jo kaikki sulaneet.
Katotkin piti putsata neulasista ja muista roskista, koska muuten happamat neulaset vahingoittavat kattopeltejä. Puista irtoavat neulaset ja lehdet näet pilaavat katot hyvin nopeasti.
Ja se ilo, mikä oli, kun jäät olivat lähdössä järvestä. Ei vain tuullut ja niin jäät sulivat suoraan veteen eikä kuulunutkaan sitä ihanaa helinää tänä vuonna.

Katiskatkin saimme veteen! Toiveissa on kalaa - saa sitten nähdä seuraavalla kerralla, uiko noihin pyydyksiin mitään.

Toisenlaiset pyydykset piti myös laittaa: rotanloukut eli hiirenlossat. Rotanmyrkythän on nyt kiellettyjä tavallisilta, vain tietyn tutkinnon suorittaneet saavat niitä käyttää. Helmikuussa loppui lupa myydä rotanmyrkkyjä tavallisille kuluttajille. Lossa ja juusto lienee nyt se paras keino.

Osan aikaa mökilläolostamme satoi, mutta ei se paljoa haitannut, koska sade tuli vain kuuroittain. Olin juuri haravoimassa, kun vettä alkoi tulla voimalla, mutta sadevaatteet olivat varuiksi jo päällä, joten eipä tarvinnut edes haravointia keskeyttää, vain kottikärryä tyhjensin vedestä.

Mökiltä palattua - emme siellä vielä saunoneet - lämmitimme saunan ja nautimme kaikessa rauhassa sen lämmöstä. Puhelin soi ja meitä pyydettiin turvapaikanhakijoiden avuksi Akuuttimatkalle. Siinäpä minulla meni yön seutua pitkään. Kolmen maissa pääsin vihdoin kotiin nukkumaan. Niinpä tänään torstaina on ollut hieman tönkköinen olo, kun on nukuttanut, vaikka touhua on riittänytkin monenlaista.

Oli tänään lähetyspiirikin, jossa Tansaniassa lähetystyössä ollut Riitta Heino valaisi meille työstään monenlaista.
Oli myös uuden työjakson alkua: Sain tietokoneen, kännyn ja avaimet ja sitten menin virastoon niiden kanssa, jossa ne minulle installoitiin. Nyt on niiden puolesta hyvä alkaa taas uutta työjaksoa. Oli sukanneulomista - olen luvannut neuloa äitienpäiväsukat. Toista sukkaa olen ehtinyt neuloa neljän päöivän verran, toinen ei vielä ole kuin silmukat luotuina ja huomenna on jo kahdeksas päivä tätä neulejuttua. Ehkä jotenkin saan kirittyä!

25.4.2018

Äitienpäivä-KAL

Olen aloittanut taas yhteisneulonnan. Tuo alkoi jo 20.4. jolloin olin vielä matkalla. Tänään pääsin alkuun ja yritän lähipäivinä kiriä kiinni aikaisemmin aloittaneet.
Tätä neulotaan Seiskaveikalla ja 66 silmukkaa yleensä, minulla 70 silmukkaa aluksi. Ohje tulee muutaman rivin mittaisena joka aamu kello 6. Nyt ensimmäiset 10 kerrosta toisessa sukassa valmiina, ehkä saan tänään vielä toisenkin sukan alkuun. Tavoitteena on neuloa kahta sukkaa yhtäaikaa.
Malli on Nina Laitisen suunnittelema.


24.4.2018

Pyhiinvaellukselta kotiin

Olipas pitkä tuo istuminen ensin bussissa, sitten lentokoneessa ja sitten vielä junassa, ennen kuin pääsin kotiin asti vihdoin tänä aamuna.
Ja kylläpä miltei unettoman yön jälkeen väsytti.

Eilisaamuna pakkailin tavaroitani. Sain viestin Elfiltä, saksalaiselta katolisen uskonnon opettajalta, jonka kanssa jonkin aikaa yhdessä vaelsimme, tapaamisesta aamiaisella. Niinpä yhdeksän kieppeillä vasta olin liikkeellä ulkona. Tuo tuntui hyvin erilaiselta, koska koko vaelluksen ajan olin tottunut jo yleensä viimeistään puoli kahdeksan maissa lähtemään liikkeelle.

Elfi oli majoittunut myös hostellissa ja yllättäen jopa niin lähellä, jos olisimme olleet yhtä aikaa parvekkeillamme, olisimme voineet huudella toisillemme. Hän oli jalkansa takia joutunut turvautumaan kyytiin viimeisen pätkän kirkollisesta albergesta ja päässyt diakonin seurassa kaupunkiin asti sopivasti. Iloitsin tapaamisesta. Kiertelimme sitten vielä aamupäivää lähialueilla. 
Näkymä ikkunastani parvekkeen kautta Plaza Mayorille Elfin parvekkeen suuntaan.
Huoneeni oli tosi pieni, mutta yhden hengen, jossa  nukuin hyvin. WC ja suihku olivat yhteisiä toisten kanssa. Minulla oli tosin oma iso parveke, mitä ei ollut alempien kerrosten huoneissa.

Salamancassa vietettiin eilen kirjanpäivää, kuten  Suomessakin. Kirjanpäivä on koko maakunnassa  juhlapäivä eli vapaapäivä. Plaza Mayor oli reunoiltaan katoksien alla täynnä kirjamyyntipöytiä. Ja Plaza Mayorilla oli myös ilmaiskonsertteja, joissa ihmisiä oli picnikilläkin tuolla aukiolla.

Asetuksen Espanjan kirjan päivästä allekirjoitti Espanjan kuningas Alfonso XIII 6. helmikuuta 1926. Aluksi päivää vietettiin lokakuussa.Vuodesta 1930 on kirjallisuuden päivä järjestetty 23.4. joka on myös maailmankirjallisuuden klassikkokirjailijoiden Miguel de Cervantesin ja William Shakespearen kuolinpäivä. Juhlapäivän ajatus on, että miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja.
Myös 23. huhtikuuta on valittu UNESCOn toimesta Kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi.

Minulle ei osunut yhtään varsinaista kauppapäivää koko Salamancan aikaan lauantain iltapäivästä maanantain iltapäivään, vaan ainoastaan matkamuistokaupat ja ravintolat olivat avoinna,  onneksi myös monet museot olivat auki ja kirkot.

Puolenpäivän maissa piti jättää avaimet ja lähteä matkaan reppu selässä.  Aluksi kiertelin lähistöllä vielä katselemassa, sitten aloin suunnata kohti linja-autoasemaa. Matkan varrella kävin syömässä.
Erään baarin edessä oli kuvat niin aterioista kuin aamupaloista teksteineen, jotta kieltä osaamattomatkin osaavat tilata annoksen.
Ja jälkiruokana oli tällainen Markos-leivos.
Katedraali vielä kerran.
Linja-autoasemalla löysin hyvin bussin, jolla matkustin Salamancasta Madridiin lentokentälle (T1-terminaaliin, josta kävelin T2-terminaaliin, mistdä lentokone  TAP lähti Lissaboniin). Bussissa oli wifi ja kännykän latauspistekin jokaisella ja tilaa oli minullakin kahden paikan verran.
Matkamaisemaa - vaellusmaisemaakin.

Lentokentällä turvatarkastuskin sujui mutkattomasti. Toki vaaelluskengät pois jaloista ym. mutta nuo kävelysauvat, jotka olin kiinnittänyt repun ulkopuolelle näkyviin, saivat kulkea mukana käsimatkatavaroissa!

Lissabonissa oli vain suhteellisen pikaisen vaihto toiseen TAPin koneeseen, jolla pääsin Helsinkiin. Lentokentällä tapasin myös pari muuta vaeltajaa ja hetken ehdimme jutellakin. Lentokoneessa aivan yllättäen tarjoiltiin  - kai yli puolenyön - täysi ateria. Se oli jopa  maukas. Nukkuminen oli niin ja näin eli yritin nojata päätäni pöytään, jolle asetin tyynyt ja huovan ja höyhentakkini pehmukkeeksi, mutta jalat olivat niin levottomat, eettei nukkumisesta tullut juuri mitään. Eli jalat turposivatkin. Ja koneessa oli hyvin lämmin.

Helsinkiin kone saapui ajoissa ja nopeasti pääsi tullin läpi, kun oli vain käsimatkatavaraa. Kiiruhdin heti osatamaan junalipun kotiin ja juna vei Tikkurilaan ja siellä vaihto heti juosten toiseen junaan, jolla pääsin nopeasti kotikaupunkiin, jossa puoliso oli vastassa. Mukavaa päästä kotiin jo kahdeksan maissa.

Yhä edelleen kulkee tuo virsi mukanani:
Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. 
Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö.

Kiitollisena vaelluksesta Taivaan isälle! Kiitos, että sain tulla terveenä kotiin ja kiitos, että sain vaeltaa. 

22.4.2018

Salamancassa

Albergeissa saa olla vain yhden yön. Siksi Salamancasta piti löytää uusi majapaikka, koska sain lennot kotiin vasta maanantai-illaksi kohtuuhintaan. Aamulla oli  minulla rauhallinen lähtö, koska lähdin albergesta vasta kahdeksalta. Tosin sunnuntaiaamuna hiljaiseen kaupunkiin se tuntui turhan aikaiselta sekin.

Toki söin aamupalani kaikessa rauhassa. Vaan olipa taas kerran herra korealainen aikainen. Nousi viideltä ja teki pian lähtöä. Mutta tästä albergesta ei saa lähteä ennen seitsemää, ellei ole sopinut, todella painavasta syystä, hospitelaran kanssa etukäteen. Ja tätä ei h.k. tiennyt, hän ei ollut lukenut sääntöjä. Ulos hän toki pääsi, mutta vain puutarhaan. Ja sitten hän kolisteli ja huuteli sieltä avaamaan ovea. Mutta koska ei tunnistettu hänen ääntään, niin kukaan ei uskaltautunut avaamaan aikoihin. Ja ilmeisesti hospitelara nukkui tulpat korvissa tai oli  päättänyt olla puuttumatta eli avaamatta ennen seitsemää.
Porukkamme oli valmiina taas jo myös ajoissa ja päästi takaisin puutarhasta sisään tuon onnettoman korealaisen, joka mökötti sitten seitsemään sadevarusteissaan. Toki vielä ei satanut. Edellisenä päivänäkin vaikkei satanut ja oli pilvinen päivä, niin vielä kymmeneltä kasvien lehdillä oli pisaroita ja heinä märkää ja tiukka pohjoistuuli. Niin kai tänäänkin.
Hospitelara tuli puolinukuksissa avaamaan oven noin kymmenen minuuttia yli seitsemän. Ehkä harmissaan aikaisesta herätyksestä.

Kun lähdin albergesta, etsin tämän majapaikan Pension Salamancan. Soittelin ovikelloa ja soitin puhelimellakin mutta kukaan ei vastannut. Lähdin sitten uudelleen kävelylle lämmitelläkseni. Löysin avoimen kahvilan ja tilasin espresson ja sain wifin salasanan ja istuin siellä kahvilassa toista tuntia. Sitten tulin uudelleen ulko-ovelle, mutta sama juttu. Yhtäkkiä vastapäisestä talosta kolmannesta kerroksesta avautui ikkuna ja rouva sieltä huuteli, että haluanko majoitukseen. En oikein kerinnyt edes vastata, kun jo toiseen ikkunaan tuli herra puhelimen kanssa ja soitti Pension Salamancaan. Ovisummeri soi ja kuului kysymys, olenko tehnyt varauksen, vastasin en ja pääsin sisälle.  Huutelin kiitokset noille avuliaille naapurivanhuksille. Kun pääsin toiseen kerrokseen, ovi avautui ja Pension Salamancan rouva oli vastassa. 25€. Sanoin että liikaa. No, 20€ sain sitten pienen pienen huoneen onko tämä nyt sitten viides kerros, ja on parveke myös. Ja lavuaari, mutta vessa ja suihku yhteinen käytävällä.

 Näkymä ikkunastani vilkkaalle keskustan kävelykadulle.
Tuo valkoinen parveke tuolla ylhäällä on minun!

Aluksi lepäsin pari tuntia ja sitten jo ennen puolta päivää lähdin kaupungille ja varmistin huomisen reitin linja-autoasemalle ja kävin ostamassa bussilipun valmiiksi Madridin lentokentälle. On minulla sentään aikaa huomiseen puoleenpäivään asti olla tässä.

Iltapäivän kiertelin keskustan nähtävyyksiä katselemassa ja syömässä lähistöllä päivän menun. Kotiin jo kaipailin. Jotenkin tuntui turhalta olla vain  - ei oikein innostanut vaelluksen jälkeen olla ns. ihmisten ilmoilla.

Kirkkovuoden aiheena on tänään Jumalan kansan koti-ikävä! Koti-ikävä kahdella tapaa on nyt mielessäni.

Käy kohti isänmaatansa tien kaidan matkalaiset,
ja maailmassa vieraassa he ovat muukalaiset.
Ei kaupunkia pysyvää, vaan vaivaa, koti-ikävää on heillä matkallansa.

(Virsi 365:1)

21.4.2018

Morillesta Salamancaan

Aamulla hiljaa hipsittiin alakertaan. Ylös jäivät nukkumaan monet lauantain kylätapahtumaa perjantaina valmistelleet ja useat vasta aamuyöstä ties mistä tulleet (pitivät tullessaan yöllä monessa erässä aina aikamoista meteliä verrattuna vaeltajiin).
Minä tein taas oman aamupalan. Keitin kierukalla veden puuroon ja teehen, tein juustoleivät ja söin hedelmän. Sitten oli hyvä lähteä viimeisen vaelluspäivän taipaleelle jo varttia yli seitsemän, siis ennen auringonnousua. Pääsin hyvin matkaan - toiset porukasta käväidivät aamupalalla baarissa, joka aivan meidän porukkaa varten avasi ovensa jo seitsemältä tai hieman ennen.

Matka sujui aika juohevasti. Tosin vieläkin oli vetisiä paikkoja caminopolulla ja purojen ylityksiä kivien kautta. Käki kukkui, lehmälaumat olivat pelloillaan - mietin misdä täällä nuo lypsylehmät oikein ovat. Olen yhden ainoan kerran nähnyt navetsn, jossa oli sentapainen lypsysydteemi kuin nykyään isoissa navetoissa Suomessa: Lehmät pääsevät vapaasti haluamanaan aikana lypsylaitteeseen ja samalla saanevat makupalatkin jauhoja tms.

10 kilometriä taivallettua oli Miranda de Azán kylänen, jossa opaskirjan mukaan olisi kahvila auki. Eipä ollutkaan, portilla lappu että avataan kello 18 tänään.  Kävelin suotta sivuun muutama sata metriä tuonne kuppilaan. No, palasin väylälle ja matka jatkui. Kohta olivat toisetkin jo pysähtyneet evästelemään. Niinpä samaan jäin minäkin ja yhdessä jaoimme toisillemme eväistämme.

Noin kuusi kilometriä ennen albergea oli iso risti, jonka juurelle oli myös tuotu kiviä kuin ranskalaisella vaellusreitillä Rautaristille. Siitä oli vielä aikamoinen matka monen mäen kipuamisineen perille, mutta Salamancan katedraalien tornit näkyivät kauas. Ne innostivat jaksamaan. Jo yhdentoista jälkeen olin pitkällä vanhalla roomalaisella sillalla, jotenkin kuin olisi ollut jo perillä, vaikka siitäkin oli kipuamismatkas vielä katedraalin juurella olevaan albergeen. Reppu jonoln kasvipuutarhaan katselemaan kukkia odotellessa kellon tulevan 12, jolloin sai repun viedä albergeen ja sai vaelluspassiinsa leiman.
Reput piti laittaa isoon siniseen muovipussiin ja kaappiin. Vasta klo 16 alberge avauti varsinaisesti ja silloin ilmoittauduttiin. Koko joukkomme mahtui mukaan korealaisetkin samaan huoneeseen. Korealaisrouvan jalka on jo parempi, mutta ei vieläkään vaelluskuntoinen.
Lähdimme tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Kävimme tietysti katedraalissa. Siellä sain saksankielisen kuulokesysteemin, jonka kera tuli opadtus. Mahtavia taideteoksia ja historiaa.
Sitten kävimme ilmoittautumassa albergessa ja varasimme petimme, saimme sinisen ison muoviämpärin jokainen, johon sai laittaa yöllä tarvitsemansa tavarat. Muut jäivät reppuun .
Albergessa on 18 paikkaa. Kaksi kahdeksan hengen huonetta ja yksi kahden hengen koppero kerrossänkyineen. Me täytimme toisen huoneen, toisessa oli mm. monia ranskalaia, joilta sain vihjeen seuraavan yön majapaikkaan. He näet olivat kulkeneet päivää edellämme, mutta olleet nyt jo yhden yön Salamancassa Pension Salamancassa ja tulivat toiseksi yöksi albergeen. Albergesta on taas hyvä lähteä jatkamaan vaellusta hurvittelu- eli lepopäivän jälkeen.
Tässä albergessakin on vain mikro eikä edes wifiä. Maksu donativo-systeemillä. Tuo hospitelara on vain hommassaan kuukauden, sitten tulee seuraava.

Illalla kävimme porukalla juomassa ! kahvia/ olutta/viiniä ja sittenpizzalla. Italialaisessa pizzapaikassa, jonne taisi olla parin kilometrin kävelymatka.  Kun siellä kului aikaa, oli meillä tosi kiire palata ajoissa takaisin ennnen kuin albergan ovet menevät kiinni. Tämä oli viimeinen ilta tämän porukan kanssa - toiset jatkoivat vaellustasn. Minulle haikeaa lopettaa.

20.4.2018

Fuenterroble de Salvatierrasta Morilleen

Eilen iMuutama llalla oli kirkollisessa albergessa yhteinen ateria, runsas ja erilainen kuin tavallisesti. Pitkään pöydässä keskusteltiin papinkin kanssa. Sitten hän kutdui aterialaiset katsomaan uutta ns. peregrinokeskusta, jos oikein tämän talon ymmärsin ja sen jälkeen oli kirkossa pyhiinvaeltajien siunaus. Oli ilo päästä tällaiseen mukaan tälläkin matkalla, tosin vasta ensimmäisen kerran. Aluksi laudoimme yhdessä Laudate dominum, sen jälkeen oli isän pojan ja pyhän hengen nimeen amen. Ja kappale Johanneksen evankeliumista, en vain tiennyt mitä. Sitten hän puhui muutaman ajatuksen pyhiinvaelluksesta. Kutsuttiin meidät piiriin ja pyydettiin kertomaan nimi. Omalla kielella isä meitä yhteen ääneen - miten voikin kestää pitempään tuo suomeksi! Sitten vesisiunsus. Pappi pirskotteli vettä jokaisen pään päälle. Vielä apostolinen siunaus ja laulu Heveinu shalom allehem yhdessä. Lähettäminen matkaan ... Ja kirkon esittelyä vielä tuon jälkeen.

Tänään aamulla talo tarjosi hyvän aamiaisen ja matkaan pääsimme jo 7.15. Kilometrejä kertyi askelmittariini 30, kun naapurin kännykkämittarissa sama matka näytti 32 km.
Aurinko nousi komeasti matkalla lumivuorten takaa. Taas matkaamme pohjoista kohti. Ja nyt matkalla ei ollut mitään varsinaista pysähdyspaikkaa 28 kilometriin. Toki pydähdyksiä oli, mutta kahvilaa ei ollut ennen kuin 4 kilometriä ennen Morillaa. Siinä sitten pääsi jo vessaankin. Söin tuolla myös lounaan noin seitsemän tunnin kävelyn jälkeen. Lounas ei ollut kaksinen , huonoin tähän mennessä, mutta täyttihän tuo vatsan. Sitten tauon jälkeen jaksoi hyvin kävellä loppumatkan Morilleen. Löydin albergen, jossa oli kuusi paikkaa ja olin kuudes. Yläpeti tarjolla ensimmäisen kerran tämän kevään vaelluksella. Pojat olivat näet nopeampia. Tämä alberge oli peruskuntoinen, ei edes keittomahdollisuutta miktosta puhumattakaan. Vessa ja lämmin suihku oli. Jos seitsemäs tulisi, avautuisi albergen toinen osa, joka oli muualla. Niinpä kävin suihkussa, mutta en purkanut vielä tavatoita. Pojat lähtivät baariin ja minä pian perässä suihkun jälkeen
Niinpä pääsin muuttamaan muiden yläsänkyläisten kera tähän isompaan albergeen jossa on tilaa ja kaikki saivat alapetin. Täälläkään ei ole jääkaappia ja mikro sentään. Joten aamulla saa puuron tehtyä jälleen. Olipa muutama muovinen mukikin, mutta ei muita astioita. Siistin tuntuinen paikka. Toki sitä taloa, Casa Social,  käytetään muuhunkin kuin albergen käyttöön kuten eilenkin oli peregrinotalon yläkerrassa menossa jumppapalloilla naisten jumppa.

 Baarissa maksettiin alberge ja otettiin tiedot. Samalla tuli tuo seitsemäs oli yksi meistä kolmesta naisesta - huonojalkainen meni jo bussilla Salamancaan, jonne huomenna mekin kävelemme. Siis meitä on vain kaksi naista taas tässä miesjoukossa. Tämä Via de la Plata on aika raskas vaeltaa ja siksi kai naisia ei ole kovin paljon tällä reitillä.

Tässä baarissa on wifi mitä ei ole albergessa ja niin me kaikki olemme baarin edessä istumassa ja tutkistelemassa kännyköitä ja kirkoittelemassa. Alkaa tulla iltaviileä ja untuvatakki on hyvä päällä, vaikka päivällä oli 18 astetta ja auringossa kai enemmänkin. Iltaruoka tilattu ja sisällemenoa odotetaan, milloin kutsu kuuluu aterialle.

19.4.2018

Calzada de Bejarista Fuenterroble de Salvatierraan

Aamulla taas aurinko paistoi.
Yö meni hyvin . Pitkästä aikaa nukuin vessaan yöllä hipsimättä. Ja aamu aina samanlainen. Heräilin puoli seitsemän tienoissa - en ole laittanut koskaan herätystä päälle, koska jotkut heräävät kyllä aikaisin. Tänä aamuna olin nukkunut niin  sikeästi etten kuullut naapureiden lähtöä lainkaan. Korealainen mies näet nousee joka aamu ylen aikaisin. Aamupalan laitoin itse. Taas oli tarpeen tuo kierukka eli uppokuumennin. Koska peregrinojen keittiö oli ulkona eukä ollut tulitikkuja eikä sytytin toiminut. Niin ja ulkona  oli kaksi koiraa. Majapaikan omistajat tulivat deitsemän jälkeen laittamaan aamupalaa halukkaille. Porukkamme oli jo lähtenyt matkaan. Minä lähdin kuten yleensä puoli kahdeksan aikaan.
Tänä aamuna samaan aikaan lähti pari nuorehkoa miestä, saksalainen Michael ja ruotsalainen Peter.  Hieman ennen heitä olin lähtenyt matkaan ja paikalle osuneilta poliiseilta tarkistin suuntaa. Michael tuli takaa karttaohjelmansa kanssa ja niin kävelin hänrn kandsan hetken ja myöhemmin matkaa poikien perässä näköetäisyydeltä, niin en taatusti eksynyt. Toki yllättävän hyvin tuo parinkymmenen kilometrin matka oli merkitty.

Kymmenkunnan kilometrin jälkeen tuli kahvila, jossa taas yhdessä kahvittelimme. Ja tarkistelimme toistemme vaellusoppaista reittiohjeita.
Ja vaellus eteni Valdecadan kautta toiset kymmenkunta kilometriä. Taas pikkulintujen laulua, käenkukuntaakin ja kukkojen kieuntaa lehmiä, hevosia ja aasikin ratsastajineen tuli vastaan.
Matkaa oli etenkin ylämäkeä tänään. Varsinkin päivän alussa oli vettä tiellä ja monia purojen ylityksiä. Jos olisin ollut tälöä pätkällä muutama päivä sitten kun vielä datoi, kulku o!isi ollut tosi hankalaa. Erään puron/joen yli oli silta, jonka reunoissa oli jo kuivuneita kasveja merkkinä veden korkeudesta. Nyt ylitys onnistui hyvin.

Matkan varrella oli vuoren rinnettä murskattu ja tehty penkereitä, mutta myös sementoitu. Olikohan sinne tulossa uusi tie. Täällä on EU-rahoilla tehty paljon uusia teitä ja komeita siltoja laaksojen yli.

Tämä kirkollinen alberge on myös varsinainen nähtävyys. Jo tullessa näkyy iso valkoinen risti. Sisällä hengellistä musiikkia ja paljon raamatunaiheisia kuvia makuusalissakin joka on eri rakennuksessa. Illalla on luvassa yhteinen ateria ja aamulla aamiainen jo 6.30. Illalla ehkä on myös iltahartaus tai yritän selvitellä misdä kirkossa on messu, kun täällä kylässä on kaksi kirkkoa. Hinta donativo eli lahjoitus toimintaan . Hospitelaro on vapaaehtoinen. Jo tullessa tarjoiltiin kylmää vettä ja banaaneja ennen kuin ilmoittsutuminen otettiin vastaan.