Sivun näyttöjä yhteensä

22.4.2024

Ponteverdasta melkein Padroniin

 Eilen voin huonosti. Oli aivan veto poissa. Tänä aamuna aamiaisella tajusin, että en ollut eilen ottanutkaan lääkkeitäni. Tänään olo on ollut oikein hyvä ja kävelykin käynyt paremmin kuin luulin. Kilometrejä tuli tosi paljon ja päivästä pitkä lepotaukoineen. Toivon olevani huomenna perillä Santiago de Compostelassa.

Noin 40 km tuntuu hieman jaloissa, mutta muuten ok, koska pidin hyvin taukoja ja söin päivällä hyvän sopan.

Elämänlankaa

Virtaava vesi seuraili pitkin matkaa. oli mukava kuunnella solinaa.
Ponteverdassa erään talon seinässä.

Espresso ja leipä kymmenen kilometrin aamuvaelluksen jälkeen. Leivällä juustoa, pähkinää ja hunajaa.

Oli hyvä levätä Poussadan kirkossa aamukahvin jälkeen ja 10 kilometrin kävelyn jälkeen.
Matkalla on ollut myös hevosella kulkija. Hevosen tuoreet jätökset caminolla silloin tällöin kertoivat tuon.

Päivän soppa on kasviskeitto: perunaa, lehtikaalia ja valkeita papuja ja maukas kiehuvan kuuma liemi teki hyvää. Pidin täällä pitkän tauon ja juttelin pyöräilijöiden kanssa. 
Metsäisellä osuudella oli paikalliset tehneet kaupan.
 
Matkalaiset laittelevat kiviä ja koristeita useisiin paikkoihin.
 
Camino do Sar albergue, johon päädyin, on hyvä paitsi ei ole pyykkikonetta, mutten tänään olisi jaksanutkaan pyykätä. Onneksi on puhdasta huomiseksi. Tuliaisiksi sain heti kylmän juoman. Mukavia avuliaita juttukavereita löytyi.

Sängyissä verhot, väkeä vähän, mahtuukin vain 20. Hintaan 17€ sisältyy aamupala, croissantti ja makea pala, maitoa ja tee/kahvi, jos itse keittää ja siivoaa pois. Rauhallista nyt kaipasinkin.

5 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Kauppa se on mikä kannattaa. Kioski kannattaa perustaa vaeltajien reitin varteen. Ihanaa, että olet huomenna perillä.

Anonyymi kirjoitti...

HSinulla matka on joutunut! Me teemme noin 20-26 km päivämatkoja.Olimme unohtaneet Camino devNorten mäet!!! Niitä täällä riittää. Kuvannee myös ikääntymistä. Tosin maisemat palkitsevat mäkien päällä. Ja vanhat kaupungit esim. Santillaana del Maar tai Comillas!

pappilanmummo kirjoitti...

Toimeentuloapu se kioski on paikallisille

pappilanmummo kirjoitti...

Toimeentuloapu se kioski on paikallisille

pappilanmummo kirjoitti...

Nortella en olekaan vaellellut, jäänee vain haaveeksi.