Sivun näyttöjä yhteensä

3.4.2024

Kolonoskopiasukat


 Seiskaveikan jämistä neuloin ns. varrettomat sukat 3,5 puikoilla sekä 44 silmukalla. Sukat painavat 67 grammaa.  Vaaleanpunaista ja lilaan vivahtavia jämiä löytyi monia nöttösiä. Jaoin vielä eri väriset nöttöset kahtia. Sukan suussa ja vahvistetussa kantapäässä on yhtä vaaleanpunaista niin pitkälle kuin riitti, sitten jatkoin toisenvärisellä vaaleanpunaisella. Vaaleanpunaista myös  neuloin kaksi kerrosta terässä eri värien väliin. Kärjessä leveä nauhakavennus.

Ennen tähystystä täytyy hoitaa suolen tyhjennys. Eilen ja tänä aamuna aikaisin join Colonsteril- liuosta litrakaupalla yhteensä viisi litraa. Se auttoi suolen tyhjentymiseen muusta sisällöstä. Ja piti tiiviisti minut vessan puolella. Oli siis hyvää aikaa neuloa kaksia sukkia yhtäaikaa.

Keskiviikkona sitten aamulla tähystys, jonne mies kuljetti minut. 
En pystynyt kolaamaan edes lumia aamulla, vaan mies joutui hommiin yksin. Lunta oli tullut yön aikana ainakin 15 senttiä. Eikä kaupungin katuja meilläpäin oltu aurattu. Onneksi meiltä on alamäki isommalle tielle. Jotenkin onnistui päästä sinne. Jos olisi ambulanssi tms pitänyt tulla meille, ei olisi päässyt.

4 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Jopa suolen tyhjennysajan voi käyttää neulomiseen. Ei huono idea.
Takatalvi yllätti meidät. Toivotaan nyt, että nuo pian sulavat pois.

Iso Gnu kirjoitti...

Neuloja neuloo aina. Eilen ja toissapäivänä itsekin neuloin odottaessa pääsyä tutkimuksiin ja hoitohin.
Muuten mä en olisi saanut Colonsteriliä ala. Mulle neuvottiin toinen liuos(nimeä en muista) ja siinä juodaan puoli litraa sitä ällön makuista nestettä ja kaikki muut nesteet voi olla mehua, limsaa, teetä ja muistaakseni kahviakin sai juoda. Kahdesti otettiin se puoli litraa sitä spteekista saatavaa ainetta. farmaseuttit tietää. Mullekin kirjeessä oli Colonsteril ja soitin ja kysyin ja sai juoda muuta lääkeainetta.

pappilanmummo kirjoitti...

Olisinpa tiennyt toisesta liuoksesta!

pappilanmummo kirjoitti...

Talvi tuli taas ja viimatuulikin